Uusi kunniajäsen J-P Salmi esittäytyy

Uutinen 4.6.2025

Hallituksen varapuheenjohtaja Annika Sormunen ja puheenjohtaja Juha-Pekka Salmi

Kevätkokous valitsi yhdistyksen uudeksi kunniajäseneksi J-P Salmen.

Yhdistyksessä jo vuosikymmeniä aktiivisesti toiminut Salmi ei muista tarkalleen, milloin on liittynyt jäseneksi, mutta arvelee olleensa mukana lähes alusta saakka. Hän on toiminut hallituksessa kaikissa mahdollisissa rooleissa.

Yhdistyksen tuore kunniajäsen J-P Salmi.

”Muistaakseni ensimmäisen kerran minut valittiin JHY:n hallitukseen vuonna 2005. Jatkopaikkaa pääsin mittaamaan parin vuoden päästä historiallisesti ensimmäisessä äänestyksessä, jossa hallituspaikka säilyi.”

Tällä hetkellä Salmi työskentelee tuottajavastuun parissa Suomen Keräyspaperi Tuottajayhteisö Oy:n asiamiehenä.

”Kiehtovalle kierrätysalalle siirryin vuonna 1993, silloin ei vielä puhuttu kiertotaloudesta. Varsinainen voimalinjani on tuottajavastuu, niissä hommissa olen ollut syksystä 2006 ja olen vieläkin”, kertoo Salmi taustoistaan.

Yhdistyksen edellisen puheenjohtajan viimeisin hallituskausi päättyi vuodenvaihteessa. Kauteen sisältyi merkittävän vision toteuttaminen toiminnan organisoimiseen liittyen.

”Tämä viimeinen hallitustaival ja puheenjohtajapesti 2023-2024 alkoi synkästi paksusuolen syövän merkeissä. Syövän selätin ja tärkeimmän visioni, epäilemättä myös monen muun vision, toteutimme yhdessä. Yhdistyksen talous on kunnossa ja vihdoin rohkenimme kasata hajanaista toimintaamme yhteen palkkaamalla Anun (Patrikainen) toiminnanjohtajaksi.”

Hallitusvastuusta luopumisesta huolimatta yhdistys on Salmelle edelleen henkilökohtaisesti tärkeä tieto-, yhteistyö- ja verkostokanava. Erityisen tärkeänä Salmi näkee yhdistyksen jäsenistön monimuotoisuuden.

”Työuran loppu häämöttää mutta JHY:stä en lähde, miksi lähtisin? Yhdistyshallinnossa suuntaan enemmän harrastuspuolelle – Tervetuloa Kymi Kantri -festivaaleille Myllykoskelle 4-5.7. 2025!”


Kuva: JHY:n arkisto.

Italiaan marraskuussa? Jäsen – tule Ecomondo-messuille 2025!

Uutinen 27.5.2025

Ecomondo messualue.

JHY:n jäsenille on tarjolla huikea etu Ecomondo-messuille osallistumiseen 4.-7.11.2025.

Ecomondo on Euroopan ja Välimeren alueen tärkein kansainvälinen messutapahtuma, joka tuo yhteen kaikki kiertotalouden uudet teknologiat ja teolliset innovaatiot. Yli 1400 näytteilleasettajaa ja noin 70 000 kävijää kohtaavat toisensa Riminin messukeskuksessa neljän päivän aikana. Ohjelmassa on lukuisia seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja työpajoja uusimmista kiertotalouden ratkaisuista ja kehityssuunnista. Kannattaa kysyä myös mahdollisuudesta esitellä omaa hanketta.

Vuoden 2025 näyttelyyn teemoineen voit jo tutustua Ecomondon sivuilla. Italian Exhibition Group ja Italian Trade Connections tarjoavat JHY:n jäsenille mahdollisuuden tutustua vuoden 2025 Ecomondo-messuihin!

Edut JHY:n jäsenille

  • Majoitus kolmen tähden hotellissa 2-3 yöksi (yksi osallistuja/yritys, mahdolliset lisäosallistujat maksavat majoituksensa itse)
  • Yhteiskuljetus Bolognan kentältä hotelliin ja takaisin lentokentälle saavuttaessa ja lähdettäessä samalla lennolla. Olemme kysyneet yhteistyökumppanilta mahdollisuutta lentää Riminin kentälle (päivitetään).
  • Yhteiskuljetukset hotellilta messuille ja takaisin
  • Messulippu, kun osallistuja rekisteröityy saamallaan tunnuksella messuvieraaksi.

Edut saadakseen ryhmässä on oltava osallistujia vähintään 10 eri yrityksestä, ja osallistujien on vietettävä messuilla vähintään yksi kokonainen päivä (vahvistamme matkan toteutumisen erikseen). Huomaathan, että matkalle voivat ilmoittautua vain JHY:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuodelle 2025 ilmoittautumista tehtäessä.

Aikataulu ja ilmoittautuminen

JHY:n jäsenille suunniteltu messumatka järjestetään 4.–7.11.2025. Matkaohjelma lähetetään, kun matkan toteutuminen on vahvistunut, viimeistään viikkoa ennen lähtöä. Osallistujat varaavat ja maksavat itse lennot Bolognaan (tai Riminille – mahdollisuus vahvistetaan) ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Messuille on mahdollista saapua tästä poikkeavilla lennoilla, mutta tässä tapauksessa kuljetus hotellille/lentokentälle jää osallistujan itsensä vastattavaksi.

Ilmoittautumislomake on huonekohtainen ja sitova. Huomaathan, että no show – tilanteessa osallistujalta veloitetaan käyttämättä jäävän majoituksen hinta. Retki on täyttynyt 11.9., voit halutessasi ilmoittautua varasijalle.

Lisätietoja

Italian Trade Connections
Luca Di Marcangelo
luca.dimarcangelo@italiantradeconnections.com

Jätehuoltoyhdistys
Toiminnanjohtaja Anu Patrikainen

Jätehuoltoyhdistys on uuden edessä

Blogi 19.5.2025

Otamme Jätehuoltoyhdistyksessä tärkeitä askeleita kohti uutta. Kuluvan vuoden aikana uudistamme 38-vuotiaan yhdistyksen nimen palvellaksemme entistä paremmin nykyisiä ja tulevia jäseniämme. Nimivaihtoehtojen kartoittamiseksi on käynnissä kilpailu, jonka myötä kaikille tarjoutuu mahdollisuus osallistua perinteikkään toimijan uudistukseen konkreettisesti.

Kun yhdistys perustettiin vuonna 1987, kiertotaloudesta ei vielä puhuttu. Jätehuollon kenttä ja sen toimijat olivat vahvasti esillä ja ovat edelleen, mutta kenttä on laajentunut vuosien saatossa paljon yli jätteen. Jäte on edelleen terminä validi, mutta uudistuksessa on ennen kaikkea kyse siitä, että tunnistamme ja tunnustamme, että jätetermiä on tarve päivittää vastataksemme kokonaisvaltaisemmin alan muutoksiin, joita pyritään lainsäädännöllisestikin muuttamaan.

Yhdistyksen vahvuus on ollut alusta asti siinä, että olemme toivottaneet tervetulleiksi sekä yksityisen että julkisen sektorin asiantuntijat saman pöydän ääreen. Nimiuudistus on konkreettinen keino laajentaa yhteistyötä ja käydä vuoropuhelua entistäkin laajemmassa yhteistyössä.

Uudistus ei vaikuta sisällöllisesti esimerkiksi tulevien vuosien Jätehuoltopäivien ohjelmaan, joka on vakiinnuttanut paikkansa alan asiantuntijoiden ykköstapahtumana. Päinvastoin. Päivitämme uudistuksen myötä Jätehuoltopäivien nimen vastaamaan kokonaisvaltaisemmin jo entuudestaan tunnettua laadukasta ja monipuolista sisältöä. Tarkastelemme jätevirtoja siis jatkossakin, mutta selkeämmin osana kiertotalouden kokonaiskuvaa.

Lue tarkemmin yhdistyksen nimikilpailusta ja kerro meille, mikä olisi mielestäsi hyvä nimi uudistuvalle yhdistykselle. Nimikilpailu on käynnissä elokuun puoleen väliin, ja uuden nimen julkaisemme lokakuussa 8.–9.10. 2025 Jätehuoltopäivillä Tampereella. 

Yhdessä rohkeasti kohti uutta,

Katja Alakerttula
Jätehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja

Metallihävikit talteen sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksessä

Blogi 13.5.2025

Elektroniikkateollisuus on ollut yksi yhteiskunnan modernisoinnin mahdollistajista. Elektroniikkaa käytetään yhä laajemmin kuluttajatuotteissa sekä teollisuuden tehostamisessa, esimerkiksi robotiikan avulla. Kuluttajien vaatimukset ja laiteuudistukset ovat lyhentäneet niiden elinikää, mikä on johtanut sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) huomattavaan kasvuun. SER onkin yksi nopeimmin kasvavista jätevirroista.

Elektroniikkatuotteet sisältävät arvokkaita metalleja, joista vain osa saadaan nykykierrätysprosesseilla talteen. Hävikkejä syntyy kierrätysketjun eri vaiheissa, kuten keräyksessä, mekaanisessa käsittelyssä ja metallien talteenotossa. SER:n mekaanisessa käsittelyssä syntyvät rejektit hyödynnetään usein energiana niiden korkean orgaanisen pitoisuuden takia, mutta samalla menetetään arvokkaita metalleja, kuten kuparia ja kultaa, laitteiden monimutkaisuuden ja virheellisen erotuksen vuoksi. Riippuen syötteestä ja metallista, hävikit voivat vaihdella parista prosentista jopa kymmeniin prosentteihin.

Business Finlandin rahoittamassa MINEWEE-hankkeessa VTT tutki arvokkaiden metallien jakautumista kaasutusprosessissa. Kaasutus on termokemiallinen prosessi, jossa syötteen sisältämä hiili muutetaan synteesikaasuksi vähähappisessa ympäristössä ja korkeassa lämpötilassa. Koeajoissa käytettiin romuautojen ja SER:n käsittelyn rejektiä, matala-arvoista piirikorttimursketta ja romukännyköitä. Koeajot osoittivat, että kaasutuksella voidaan muuttaa syötteiden orgaaninen aines kaasuksi yli 95 %:n hiilikonversiolla.

Metallit konsentroituivat enimmäkseen pohjatuhkaan, esimerkiksi kulta rikastui kuparipartikkeleiden mukana pohjatuhkan karkeaan osaan. Pohjatuhkan hienojae sisältää myös merkittäviä määriä metalleja, ja niiden talteenottoprosesseja tulisi kehittää. Kaasutusprosessin ansiosta metallit, kuten kupari, säilyvät metallisina, mikä helpottaa niiden talteenottoa tuhkista.

Lisätietoa koeajoista ja tutkimuksesta löytyy tieteellisestä artikkelista (Journal of Environmental Management), jonka viimeistelyn Jätehuoltoyhdistyksen apuraha on mahdollistanut. Artikkeli on osa laajempaa väitöskirjatutkimusta Managing metal losses from the mechanical treatment of waste electrical and electronic equipment, joka on tällä hetkellä esitarkastusvaiheessa LUT-yliopistossa.

Kuva ja teksti: John Bachér
Kuvateksti: Näytemateriaalia.

IFAT 2026 – JHY:n jäsenmatka Müncheniin

Yleinen 6.5.2025

Messualueeseen tutustumassa 2024.

Ympäristöratkaisuihin keskittyvä benchmarking-matka Müncheniin.

Matkan aikana tutustumme messuilla oleviin kiinnostaviin alan yrityksiin ja asiantuntijoihin, joilta kuulemme uusista toimintatavoista, haasteista ja mahdollisuuksista. Samalla verkostoidumme sekä kansainvälisten, että matkalle lähtevien kotimaisten toimijoiden kanssa. Matka toteutetaan 4.-6.5.2026.

Ohjelma

Maanantai 4.5.2026
15.30 Kokoontuminen Helsingin lentokentällä lähtöportilla
16.15 Lento Finnair AY 1405 Helsingistä Müncheniin (perillä 17.50)
18.45 Siirtyminen bussilla hotellille
19.30 Majoittuminen hotelliin (München)
20.00 Yhteinen illallinen

Tiistai 5.5.2026
09.30 Lähtö bussilla messuihin
10.00 IFAT 2026
Yhteinen messukierros
11.30 Omatoiminen lounas ja tutustuminen messuihin
15.30 Siirtyminen bussilla takaisin hotellille
16.00 Saapuminen hotelliin ja vapaa-aika (München)
19.00 Yhteinen illallinen

Keskiviikko 6.5.2026
09.30 Lähtö bussilla messuille
10.00 IFAT 2026
Yhteinen ohjelma (optio)
11.30 Omatoiminen lounas ja tutustuminen messuihin
15.30 Lähtö bussilla lentokentälle
16.30 Lentokenttä München
18.35 Lento Finnair AY 1406 Helsinkiin (perillä 22.00)

Matkajärjestelyt ja hinta
Matkaoppaana ja toteuttajana toimii ekonomi Martin Brandt, joka on työuransa aikana järjestänyt suomalaisyrityksille, -kunnille sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioille lukuisia energia-, kiertotalous- ja ympäristöratkaisuihin liittyviä yritysmatkoja Saksaan.

Matka tarjotaan räätälöitynä pakettiratkaisuna sisältäen lennot, hotelliyöpymiset (3-4 tähden, 1hh), siirtymiset Saksassa omalla bussilla, ohjelman, IFAT- messuliput sekä asiantuntijan opastuksen ja tulkkauksen matkan aikana. Matkapaketista vastaa Oy Kon-Tiki Tours Ltd.

Matkan hinta on korkeintaan 1.600,00 € sis. alv (25,5 %) per osallistuja.

Hinnassa oletuksena, että lähtö-/paluukenttä on Helsingin lentokenttä. Yksilöllinen lähtö/paluu toiselta kentältä on mahdollinen (esim. jatkolennot Oulusta/Ouluun). Tämä mahdollinen lisäkustannus räätälöidään tapauskohtaisesti. Matkan ruokailut ovat omakustanteiset.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen yhteystietoineen sähköpostitse: martin.brandt@findera.fi

Ilmoittautumisen yhteydessä pyydämme toimittamaan laskutustiedot ja mahdollisen viitteenne. Lisäksi tarvittaessa tieto, lähteekö/ lähtevätkö osallistujat toiselta kentältä (esim. Oulu). Lopullinen hinta muodostuu valitun lähtö-/paluukentän mukaan. Lähtijöille ilmoitetaan lopullisesta hinnasta ennen sitovaa varausta ja laskutusta.

Kuva: Pekka Niskasaari, IFAT 2024 messualueeseen tutustumassa.