Viekö sekajätteen kierrätys tärkeän energianlähteen?

Jäteplus 2/2022 12.9.2022

Jätehuollon merkitys energiantuotannossa muuttuu tulevaisuudessa.

Teksti Anne Ignatius

Suomessa huomattava osa kotitalousjätteistä päätyy jätteenpolttolaitokseen. Polttaminen on paitsi hyvä tapa päästä eroon sekajätteestä myös tehokas tapa ottaa talteen energiaa.

Sekajäte on kuitenkin niukkeneva energianlähde. Kun ihmiset ja yritykset lajittelevat roskansa entistä tehokkaammin, sekajätettä syntyy entistä vähemmän poltettavaksi.

Lajittelemmeko me jo liikaa, siis energiantuotannon näkökulmasta?

– Emme, sanoo Energiateollisuus ry:n energiantuotannon asiantuntija Karoliina Muukkonen.

– Lähtökohta ei voi olla se, että sekajätteen määrä pysyy samana. Meillä on EU:n ja Suomen kierrätystavoitteet, joihin olemme sitoutuneet.

Mukaan päästökauppaan?

Kaikkialla Euroopassa jätteenpolttoa ei nähdä positiivisessa valossa. Jätteenpolton vastustajat haluavat siirtyä kaatopaikoilta suoraan sataprosenttiseen kierrätykseen, eivät hävittää jätettä.

Brysselissä keskustellaan parhaillaan muun muassa siitä, pitäisikö jätteenpoltto ottaa mukaan päästökauppaan.

Muukkosen mukaan päästökauppa olisi jätteenpolttolaitoksille ongelmallista, koska ne eivät voi itse vaikuttaa poltettavan jätteen määrään eivätkä koostumukseen. Laitokset polttavat sitä, mitä jätehuolto heille kuljettaa.

Toinen EU:n ajankohtainen aihe on niin sanottu kestävän rahoituksen taksonomia. Se on luotu finanssialan työkaluksi. Tarkoitus on selvittää, millainen eri sektorien toiminta on kestävää ja miten esimerkiksi eri energiantuotannon muotoja kohdellaan.

Epäselvää on, miltä osin jätehuoltosektoria katsotaan taksonomian mukaisesti. On mahdollista, että mukaan menee vain vaarallinen jäte.

– Kaikki on auki. Kysymys on äärimmäisen politisoitunut.

Päästöjä vähennettävä

Joka tapauksessa energialaitoksissa mietitään, kuinka energiaa tuotetaan, jos poltettavan jätteen määrä pienenee. Joko sekajätettä pitää korvata muilla polttoaineilla, tai pitää ottaa käyttöön muita, polttoon perustamattomia tuotantomuotoja, kuten hukkalämpöjen hyödyntämistä.

Yksi visio on se, että kaukolämpöä aletaan tuottaa pienydinreaktoreilla.

Samalla jätehuollon päästöjä pitää saada alas. Suomen tavoite on vähentää päästöjä pitkällä aikavälillä 30 prosenttia.

Yksi keino on ympäristöministeriön ja alan kesken solmittava Green deal -sopimus. Sen tavoitteena on vähentää jätteenpolton päästöjä ja nostaa jätehuollon kierrätysastetta.

Jätehuoltopäivillä 2022 järjestetään torstaina 6.10. paneeli ”Jätehuollon rooli tulevaisuuden energiatuotannossa”. Keskustelemassa mm. europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Gasumin biokaasuntuotannon johtaja Ari Suomilammi.


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää