Jätehuoltoyhdistys uudistuu – uusi nimi julkaistu

Yleinen 8.10.2025

Yhdistyksen uusi nimi, Suomen Jäte- ja Materiaalikierron Osaajat ry, julkistettiin Jätehuoltopäivillä keskiviikkoiltana 8.10. Tampereella.

Uusi nimi tuo esiin paitsi toimialan, myös sen osaajat. Se tukee yhdistyksen uudistustavoitetta asemoitua entistä selkeämmin jäte- ja kiertotalousalalla toimivien ammattilaisten yhteisöksi – paikaksi kasvulle, kohtaamisille ja verkostoitumiselle. Tarkoituksena on tavoittaa uusia toimijoita ja vahvistaa yhteyttä nykyisiin jäseniin.

Yhdistyksen hallitus oli yksimielinen uudesta nimestä.

–  Uusi nimemme, Suomen Jäte- ja Materiaalikierron Osaajat ry, tuo esiin sekä alan nykyiset että tulevat tekijät. Se on selkeä, ajassa kiinni ja antaa yhdistykselle kasvun mahdollisuuksia. Uusi nimi kuvaa tarkemmin myös vuosittaisen tapahtuman laajaa tematiikkaa. Halusimme nimen, joka kestää aikaa, vaikka termit muuttuvat, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Katja Alakerttula.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Patrikainen näkee nimiuudistuksen mahdollisuutena palvella voimakkaasti kehittyvää alaa entistä laajemmin.

–  Tavoitteemme on vahvistaa yhdistyksen asemaa kansallisena kiertotalouden osaajaverkostona entisestään sekä tarjota jäsenistöllemme toivottuja mahdollisuuksia kohtaamiseen ja verkostoitumiseen, linjaa Patrikainen toivottaen uudet jäsenet tervetulleiksi yhdistykseen.

Yhdistys ottaa uuden nimen käyttöön vaiheittain vuoden 2026 aikana. Samalla päivitetään myös visuaalinen ilme, jotta se tukee entistä paremmin yhdistyksen uudistuvaa identiteettiä.

– Julkistamme ensi vuonna uuden logon, ilmeen ja tapahtumabrändin. Vaikka Jätehuoltopäivien nimi uudistuu, säilyy tapahtuma jatkossakin alan ykköstapahtuma, Alakerttula jatkaa.

Nimiuudistuksen tiimoilta järjestettiin kesällä kaikille avoin nimikilpailu. Vaikka lopullinen nimi ei löytynyt suoraan ehdotuksista, kilpailun anti oli suureksi avuksi uuden nimen ideoinnissa. Lopullinen voittaja arvottiin kaikkien osallistuneiden kesken, ja osallistumisoikeuden vuoden 2026 Jätehuoltopäiville voitti Maria Jäppinen.

– Olemme iloisia siitä, kuinka aktiivisesti jäsenistö ja sidosryhmät antoivat ehdotuksia nimikilpailuun. Se osoittaa, että yhdistyksellä on vahva ja osallistuva yhteisö, jolla on aito halu olla mukana kehityksessä, Alakerttula päättää.

Jätehuoltoyhdistyksen nimi uudistuu – osallistu nimikilpailuun!

Yleinen 28.4.2025

Jätehuoltoyhdistys on käynnistänyt nimikilpailun yhdistyksen uuden nimen kartoittamiseksi. Kaikille avoin nimikilpailu on käynnissä 28.4.–12.8.2025. Uusi nimi julkistetaan syksyn Jätehuoltopäivillä Tampereella.

Nimiuudistuksen tavoitteena on laajentaa yhdistyksen jäsenpohjaa – tavoittaa laajasti uudet tekijät sekä saavuttaa entistä paremmin nykyinen jäsenistö.  

– Haluamme uuden nimen myötä asemoida yhdistyksen entistä vahvemmin nykyisten ja tulevien jäte- ja kiertotalousammattilaisten kohtaamispaikaksi, sanoo Jätehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja Katja Alakerttula.

Jätehuoltoyhdistys on toiminut vuodesta 1987 alan ammattilaisia, yrityksiä ja yhteisöjä yhdistävänä toimijana. Yhdistys on laajentunut koko jäte- ja kiertotalousalan foorumiksi edustaen ammattilaisia opiskelijoista aina yksityisen ja julkisen puolen tekijöihin ja tutkijoihin.

Nyt kaikilla on tilaisuus osallistua perinteikkään toimijan uudistukseen ehdottamalla yhdistykselle uutta nimeä. Nimikilpailun palkintona on ilmainen pääsylippu vuoden 2026 Jätehuoltopäiville.

– Uudistus tehdään kaksivaiheisena. Kuluvana vuonna uudistamme yhdistyksen nimen ja myöhemmin graafisen ilmeen. Uusi nimi julkistetaan lokakuussa Jätehuoltopäivillä. Nyt vain paljon nimiehdotuksia kehiin, kannustaa Alakerttula.

Nimikilpailun säännöt:

  • Nimikilpailu on käynnissä 28.4.–12.8.2025
  • Osallistumisoikeutta kilpailuun ei ole rajattu
  • Uusi nimi voidaan valita joko kilpailuun tulleiden ehdotusten tai muuta kautta saatujen aihioiden perusteella. Järjestäjillä on oikeus hyödyntää ja muokata kilpailun ehdotuksia nimeämisessä.
  • Järjestäjillä on harkintansa mukaan oikeus ottaa vastaan kilpailuehdotuksia myös varsinaisen kilpailuajan päätyttyä.
  • Mikäli useampi taho ehdottaa samaa valittavaa nimeä tai lopulliseen valintaan johtavia ehdotuksia on useampi, hallitus päättää palkinnon jakamisen perusteesta erikseen. Valinta voidaan tällöin tehdä myös arpomalla.
  • Nimikilpailun palkintona on osallistuminen vuoden 2026 Jätehuoltopäiville.
  • Yhdistys voi myös päättää olla vaihtamatta nimeä.

Tutustu Jätehuoltoyhdistyksen strategiaan 2025-2027


Jätehuoltoyhdistyksen jäsenkysely 2025

Yleinen 16.4.2025

Tervetuloa vastaamaan Jätehuoltoyhdistyksen jäsenkyselyyn!

Jätehuoltoyhdistys kuuntelee jäseniään ja kehittää toimintaansa tämän kyselyn perusteella. Perusteita toiminnan kehittämiselle on linjattu yhdistyksen strategiassa vuosille 2025-2027. Kysymme jäsenistön näkemystä myös yhdistyksen nimimuutoksesta.

Auta meitä rakentumaan strategian mukaisesti tunnetuksi ja kasvavaksi kiertotalousalan ammattilaisten kohtaamispaikaksi! Yhdistyksen tavoitteena on olla toimija, jonka työtä arvostetaan, luotetaan ja johon halutaan tulla mukaan.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvomme 50 euron lahjakortin Ruohonjuuren tai Lippu.fi – verkkokauppaan. Mikäli haluat osallistua arvontaan, ilmoitathan yhteystietosi kyselyn lopussa.

Jäsenkysely on avattu viikolla 17 yhdistyksen jäsenistölle lähetetyllä sähköpostilla. Vastausaika on päättynyt 23.5. Yhdistys kiittää kaikkia vastanneita!

Tule mukaan yhdistyksen 40-vuotisjuhlatoimikuntaan

Uutinen 17.2.2025

Yhdistyksen 10-vuotisjuhlakutsu

Alan toimijoita yhdistävä Jätehuoltoyhdistys täyttää pyöreitä vuosia 2027. Valmistaudumme juhlistamaan 40-vuotiasta yhdistystä käynnistämällä toimikunnan valmistelemaan juhlavuoteen liittyvää toimintaa.

Toimikunnan jäsenyys on avoin kaikille yhdistyksen jäsenenä aiemmin olleille sekä nykyisille jäsenille. Aloitamme työn vuoden 2025 aikana, kokoukset pidetään pääsääntöisesti etäkokouksina.

Olethan myös yhteyksissä, mikäli sinulla on Jätehuoltoyhdistykseen liittyvää vanhempaa materiaalia, mikä voisi olla kiinnostavaa yhdistyksen toimintahistorian dokumentoinnin kannalta.

Päivitetty: Yhdistyksen hallitus on marraskuussa 2025 päättänyt käynnistää juhlavuoden suunnittelun tammikuussa 2027.

Tule mukaan yhdistyksen toimikuntiin

Uutinen 28.11.2024

Haluatko tulla mukaan toteuttamaan Jätehuoltoyhdistyksen toimintaa vuonna 2025 ja verkostoitua samalla muiden alan ammattilaisten kanssa mielenkiintoisten teemojen parissa? Hae mukaan 6.1.2025 mennessä!

Haussa ovat seuraavat toimikunnat:

Viestintätoimikunta. Yhdistyksen viestinnän suunnittelu ja tuki, Jäteplus-lehden ideointi ja osin toteutus.

Jätehuoltopäivien tapahtumatoimikunta. Syksyn jätealan ja kiertotalouden päätapahtuman sisältöjen, toteutustapojen ja puhujien ideointi.

Oppilasyhteistyötoimikunta. Suunnittelee ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaa yhdistyksen kasvavaa yhteistyötä alan tulevien tekijöiden kanssa ja tukemiseksi.

Stipenditoimikunta. Käy läpi yhdistykselle tulleet stipendihakemukset ja laatii niistä esityksen hallituksen kokoukselle.

Toimikuntien hallitusjäsenet on valittu vuodelle 2025 ja niitä täydennetään jäsenistön keskuudesta yhdistyksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Mitä vuodelle 2025 on suunniteltu? Tutustu toimintasuunnitelmaan.

Toimikunnat kokoontuvat etänä. Lisätietojatyöskentelystä saat yhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Patrikaiselta. Ilmaise mielenkiintosi lyhyesti perustellen 6.1.2025 mennessä toiminnanjohtajan osoitteeseen lähettämässäsi viestissä. Otsikoi viestisi ’JHY:n toimikuntahaku/nimi’.