JHY:n hallitus on tekemisen paikka

Uutinen 28.8.2025

Kiinnostaako alan edistäminen hyvässä seurassa? JHY:n hallituksen jäsen Jenni Rahkonen kertoo, mikä yhdistyksessä tempasi mukaansa.

Tällä hetkellä Lahden kaupungin ympäristökoordinaattorina työskentelevällä Rahkosella on pitkä kokemus jäte- ja kiertotalousalasta eri tehtävissä. Hän tempautui Jätehuoltopäivien innostamana mukaan rakentamaan alan ammattilaisten kotipesänä toimivaa yhdistystä.

”Hain mukaan, koska olin käynyt useampana vuonna Jätehuoltopäivillä ja seurannut mielenkiinnolla yhdistyksen viestintää ja toimintaa. Kun hallituksesta kysyttiin, löytyisikö intoa lähteä mukaan, olin heti valmis.”

Erityisen mukavaksi Rahkonen on kokenut muihin, eri taustoista tuleviin hallituksen jäseniin tutustumisen sekä uuden oppimisen hallitustyöskentelystä. Kehittyvän yhdistyksen toiminnan suunnitteluun on päässyt mukaan matalalla kynnyksellä.

”Olen ollut mukana erityisesti viestintätiimissä, jossa olen päässyt mukaan suunnittelemaan viestintää kuten uutiskirjeen ja Jäteplus-lehden sisältöä sekä muun muassa päivittänyt somekanavia ja kirjoittanut blogitekstejä.”

Kenelle kapulasta vuoden vaihteessa luopuva aktiivitoimija suosittelee hallitukseen hakemista?

”Hallitukseen kannattaa hakea mukaan, jos on kiinnostunut viestimään kiertotalous- ja jätealan ajankohtaisista asioista tai olla mukana kehittämässä Jätehuoltopäivien sisältöjä. Verkostoituminen alan asiantuntijoiden kanssa tulee kaupan päälle, vinkkaa Rahkonen.”

Oletko yhdistyksen henkilöjäsen ja kiinnostunut hakemaan JHY:n hallitukseen vuodelle 2026? Katso lisätietoja syyskokoussivulta!

Teksti: Anu Patrikainen, Jenni Rahkonen
Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää