Kierrätys kuuluu kaikille – myös omakotiasujille

Blogi 16.12.2019

Suomi on reilusti jäljessä yhdyskuntajätteiden kierrätystavoitteista, eikä kehitystä viime vuosina ole juurikaan tapahtunut. Koska olemme kuitenkin sitoutuneet EU-tavoitteisiin, jotain on tehtävä.

Kierrätysasteen kannalta Suomen jätehuollon haasteena ovat pientaloalueet, joissa jätteiden lajittelu on edelleen hankalaa. Näillä alueilla asuu noin puolet suomalaisista, joista suuri osa elää lapsiperhearkea. Tällaisessa arjessa syntyy luonnollisesti paljon jätettä, joka vielä tällä hetkellä jää usein lajittelematta.

Lajittelumahdollisuuksien ja ihmisen elämänkaaren kannalta jätehuollossamme on ristiriita. Kun nuori ihminen muuttaa kotoa pois, hän muuttaa usein kerrostaloon, jossa taloyhtiöllä on toimiva kierrätyspiste. Näin hän tottuu siihen, että lajittelu on tehty helpoksi. Seuraavaksi edessä voi olla muutto rivitaloon, jossa lajittelumahdollisuus on myöskin lähellä. Perheen mahdollisesti kasvaessa asuminen pientalossa saattaa tulla ajankohtaiseksi. Samaan aikaan kulutus kasvaa muuttuneen arjen myötä, mutta päällimmäisenä mielessä ei ole lajitteluun keskittyminen. 

Tällä hetkellä pientaloasujat käyttävät omassa pihassa olevaa sekajäteastiaa, ja varsinaiset lajittelumahdollisuudet ovat kauempana, usein ajomatkan päässä olevan marketin takapihalla. Selvitysten mukaan tyypillinen kierrätysaste pientaloalueilla on vain noin 25 %, kun valtakunnallinen keskiarvo on 41 %. Lienee kiistatonta, että lajittelun helppous on merkittävä kierrätyshalua edistävä ja sitä kautta myös kierrätysastetta nostava tekijä. Nyt omakotitaloalueet ovat kuitenkin vielä kierrätyksen autiomaata, joista jätteensä pääsee lajittelemaan yleensä vain omalla autolla.

Korttelikeräys mahdollistaa lajittelun myös pientaloalueilla.

Ongelman ratkaisemiseen löytyy onneksi keinoja. Esimerkiksi korttelikeräys on osoittautunut erittäin toimivaksi ja nykyjärjestelmää edullisemmaksi tavaksi kerätä jopa 6–10 jätelajia pientaloalueilla. Lisäksi korttelikeräys vähentää kuljetuksia ja sitä kautta jätehuollon päästöjä.

Mikäli kierrätysastetavoite otetaan tosissaan, meillä ei ole varaa jättää pientaloalueita huomioimatta. Kierrätyspisteiden lisäämiseen tarvitaan poliittista tahtoa ja päätöksiä, asukkaat ovat kyllä valmiita.


Haluaisitko kirjoittaa blogin tälle paikalle? Liity Jätehuoltoyhdistyksen yhteisöjäseneksi vuodelle 2020 ja ota yhteyttä tiedotus@maki.test.

Jäteraaka-aineesta uusiokäyttöön – kuinka historia toistaa itseään

Blogi 13.11.2019

Tänä päivänä raaka-aineiden uusiokäyttöön pakottaa, tai hienommin sanottuna ohjaa, alati ehtyvät luonnonvarat ja huoli hiilijalanjäljestä. Uusioraaka-aineiden historia on kuitenkin pitkä, ja sitä on hyvä tarkastella lähemmin. 

Kiertotalouden ensiaskeleet otettiin Suomessa yli 70 vuotta sitten. Elettiin sotien jälkeistä pulakautta, jolloin kaikesta oli puutetta. Teollisuuden käyttöön kerättävä jäteraaka-aine, kuten siihen aikaan uusiomateriaalia oli tapana kutsua, osoittautui kansantalouden kannalta merkittäväksi ja jopa välttämättömäksi raaka-ainevarannoksi.

Koska teollisuudelle oli saatava raaka-ainetta, oli valtiovallan intressissä toimia kierrätyksen edistämiseksi. Tästä yhtenä osoituksena on, että valtio oli mukana perustamassa Jätealan Keskusliittoa, nykyistä Suomen Uusioraaka-aineliittoa vuonna 1950. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tuolloin oltiin pakon edessä tehostamassa materiaalien uusiokäyttöä. 

Viime vuosina kiertotalous on tullut näkyvästi takaisin. Juha Sipilän hallitus asetti kiertotaloudelle uudet kunnianhimoiset tavoitteet. Vuonna 2016 Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa kiertotalouden tiekartan. Tässä nähdään kuinka historia toistaa itseään ja hyvä niin. 

Historiaa ja tätä päivää tarkastellessa voi todeta, että uusioraaka-aineiden merkitys on suuri Suomen teollisuuden kannalta. Uusioraaka-aineiden talteenotto on kehittynyt ja tehostunut. Tuottajavastuun tuulet alkoivat puhaltaa Euroopan Unionin suunnalta ja tämä näkyi vuonna 1994 voimaan astuneessa Suomen uudessa jätelaissa ja asetuksissa. Näin tuottajavastuu liittyi merkittäväksi osaksi kiertotaloutta.

Uusioraaka-aineista ja kiertotalouden tavoitteista keskusteltaessa olisi hyvä, että käytössä olisi enemmän tutkimustietoa materiaalivirroista tai voisimmeko puhua materiaalitaseesta. Jos emme hahmota Suomen kiertotalouden nykytilaa, emme voi myöskään asettaa uskottavia tavoitteita. 

Aikanaan tilastoja uusiomateriaaleista kerättiin Suomen Uusioraaka-aineliiton jäsenkunnalta. Koko maata käsittävän materiaalitaseen selvittämiseen eivät Suomen Uusioraaka-aineliiton omat rahkeet riitä. Urakka on suuri ottaen huomioon, minkälaista tietoa tulisi kerätä. Mitä kaikkea kierrätyksen avulla saadaan talteen? Uusioraaka-aineiden käytöstä ja siitä syntyvistä sivuvirroista ei liioin ole tietoa. Mikä on Suomesta vietävien ja tänne tuotavien uusiomateriaalien määrä?

Ehdotan laajempaa yhteistyötä eri toimijoiden ja alaan liittyvien keskeisten tahojen välille. Tarvitsemme tarkempaa tietoa käytettävissä olevien uusiomateriaalien potentiaalista, jolloin materiaalien tarvitsijoilla olisi paremmat edellytykset tuotannon suunnitteluun ja siinä tarvittavan materiaalin hankintaan. Tämä on nähdäkseni oleellista kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi.

Historiannälkäisille suosittelen Suomen Uusioraaka-aineliiton vuonna 2016 julkaisemaa ’Kiertotalouden ytimessä’ -historiateosta, joka antaa näkemystä myös kiertotalouden nykytilanteeseen. Teos on saatavilla myös sähköisessä muodossa.


Haluaisitko kirjoittaa blogin tälle paikalle? Liity Jätehuoltoyhdistyksen yhteisöjäseneksi vuodelle 2020 ja ota yhteyttä tiedotus@maki.test.

Kiertotalouslaitoshankkeissa tarvitaan elinkaariajattelua

Blogi 29.10.2019

Jätehuoltoyhdistyksen blogin otsikkokuva.

Kaikissa kiertotalouslaitoshankkeissa tarvitaan elinkaari- ja liiketoimintanäkökulmaa. Silloin laitos kykenee kattamaan lisäinvestoinnit, joita omaisuuden arvon ylläpito ja kasvattaminen väistämättä vaativat.

Jätehuollon päätehtävä on huolehtia eri jätejakeiden keräyksestä ja lajittelusta, mutta kiertotalous ei ole synonyymi kierrätystaloudelle. Kiertotalouslaitoksen ideana on luoda raaka-aineelle tai luonnonvaroille mahdollisimman paljon arvoa. Toiminta on kestävämmällä pohjalla, jos jo laitoksen kehitysvaiheessa kysytään, mihin laitokselta lähtevää tuotetta tulevaisuudessa käytetään ja kuka sitä ostaa.

Liiketoimintalähtöisyys luo arvoa myös julkisella sektorilla. Ainoa tapa luoda pääomainvestoinnille kestävää arvoa on se, että kiinnittää huomiota tulevaisuuden skenaarioihin. Siksi elinkaariajattelussa ei keskitytä vain tämän hetken tilanteeseen vaan siihen, miten toimintaa voidaan tulevaisuudessa päivittää ja laajentaa. Miten ulos myytävän tuotteen hinta, kysyntä tai markkina muuttuu? Miten käy alan regulaation? Minkälaisia mahdollisuuksia tuotannon sivuvirrat tarjoavat?

Kiertotalouslaitoksen koko elinkaaren aikaisten riskien arvioiminen ja mahdollisuuksien havaitseminen vaatii laajaa kokemusta teollisuuslaitoshankkeista eri sektoreilla. Silloin pystytään huomaamaan mahdollisia kehityskulkuja ja mahdollisuuksia myös jakeissa, joilla ei ole arvoa tällä hetkellä.

Elinkaariajattelun on oltava syvällä toimintakulttuurissa aina kiertotalouslaitoksen suunnittelusta toteutukseen ja käytönaikaiseen omaisuudenhallintaan. On keskityttävä laitoksen koko elinkaaren arvontuottoon. Onhan myös julkisten toimijoiden tavoitteena varmistaa edulliset kustannukset yhteiskunnalle ja kuntalaisille. Tuottamattomia investointeja ei kannata tehdä!

Lopuksi haluaisin esittää kysymyksen. Voisiko allianssimalli olla ratkaisu kierrätyslaitoksen toteuttamiseen usein käytettyjen kokonaisvastuutoimitusten sijaan? Allianssissa kaikilla osapuolilla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa tavoitteisiin jo investoinnin määrittelyvaiheessa. Eri sidosryhmien yhteistyöllä arvoketjuihin luodaan parasta arvoa ja elinkaaren kestäviä lenkkejä.


Haluaisitko kirjoittaa blogin tälle paikalle? Liity Jätehuoltoyhdistyksen yhteisöjäseneksi vuodelle 2020 ja ota yhteyttä tiedotus@jatahuoltoyhdistys.fi.

Huomisen jätehuolto häämöttää – ja se tehdään yhdessä

Blogi 12.9.2019

Jätehuoltoyhdistyksen blogin otsikkokuva.

Yhdyskuntajäte on iso jätevirta, ja se ansaitsee kaiken kuohuvan keskustelun ja mielipiteiden kirjon. Minä väitän, että huomisen jätehuolto sisältää lähinnä voittajia – ympäristö mukaan lukien. Tämä edellyttää kuitenkin yhteistä päämäärää ja toimintatapoja, joihin kaikki sitoutuvat.

Yhdyskuntajätteen hyödyntämiseen tarvitaan monipuolista jätehuollon tietotaitoa, toimialojen rajat ylittävää yhteistyötä sekä yhteiskunnan vahvaa osallistumista. Lisäksi tarvitaan yhteistä ymmärrystä siitä, että kierrätystavoitteiden saavuttaminen edellyttää kokonaisuuden suunnittelua ja ohjausta. Siis lainsäädäntöä ja jätesuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä.

Onnistuminen edellyttää myös, että hankausta ja taakkaa aiheuttavista menneisyyden ratkaisuista luovutaan. Esimerkki aikansa eläneestä toimintatavasta on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus kunnan vastuulla olevassa jätehuollossa. 

Kierrätyksen kannalta tärkeiden hyötyjätejakeiden erilliskeräys ratkaisee kierrätysprosenttien saavuttamisen. Lajittelulaitokset voivat tuoda joitain lisäprosentteja, mutta esimerkiksi biojäte täytyy saada erilleen muista jätteistä jo sen syntypaikalla. 

Erilliskeräyksen lisääminen voi puolestaan tapahtua monin eri keinoin. Tarvitsemme korkean palvelutason keräysjärjestelmiä, joissa optimoidaan keräysvälineet, -tavat ja astioiden tyhjennysvälit kustannusten ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Esimerkkejä innovatiivista systeemeistä on olemassa maailmalla runsaasti. 

Erilliskeräyksen laajentamista koskevissa keskusteluissa vetoamme usein siihen, että Suomessa on pitkät välimatkat. Emme halua lisätä jätekuljetuksia, koska jäteautojen päästöt ovat osa liikenteen negatiivisia ilmastovaikutuksia, ja niitä on syytä hillitä. Kuitenkin tiedetään, että valtaosa suomalaisista asuu taajamissa. Siellä syntyvät jätteet ja siellä ne pitää myös kattavasti kerätä. 

Menneinä vuosina tehtyjen LCA-tarkastelujen valossa erilliskeräyksen ja kierrätyksen lisääminen osoittautui usein jätteenpolttoa heikommaksi vaihtoehdoksi. Tulevaisuudessa siirtyminen fossiilisista energialähteistä uusiutuviin asettaa kierrätyksen suotuisampaan valoon, kun jätteenpoltto korvaakin esimerkiksi tuulivoimaa. 

Huomisen jätehuolto on myös monipuolisten palvelujen kenttä. Jätehuollon liiketoiminta tulee kasvamaan ja työsarkaa riittää sekä isoille että pienille toimijoille kunhan jätehuollon kilpailutuksista huolehditaan. Kuljetuksiin ja kierrätykseen tarvitaan myös lisää työntekijöitä. 

Ja vaikka huomisen jätehuollossa on vielä monia ratkaisemattomia seikkoja, tietoa ja hyviä toimintamalleja on saatavilla.


Hanna Salmenperän puheenvuoro yhdyskuntajätteen kierrättämisen tavoitteista ja haasteista kuullaan Jätehuoltopäivillä 3.10.2019. Ilmoittaudu mukaan ja tule kuulolle Tampereelle!

Jätehuollon osaajien luvattu maa

Blogi 12.8.2019

Jätehuoltoyhdistyksen blogin otsikkokuva.

Suomalainen jätealan ammattilainen voi kertoa olevansa alansa kansainvälinen huippuosaaja: meillä kun on yksi maailman parhaista jätehuoltojärjestelmistä. Muistatko sinä kehua työtäsi ja alan koulutuksia, kun kohtaat tulevaisuuttaan pohtivia nuoria? He ovat meidän tulevia kollegoitamme, joita tarvitsemme alalle kipeästi.

Koulut alkavat pian ja keväällä kovasti ahkeroineet lukiolaiset ja muut innokkaat opiskelijat suuntaavat ajatuksiaan jo tiiviisti kohti opintoja. Osalla alkaa aivan uusi elämä uudella paikkakunnalla, kun taas monet palaavat vielä takaisin tutulle koulun penkille syventämään aiempina vuosina oppimaansa.

Jätehuoltoala tarjoaa kiinnostavia ammatillisia haasteita, joista monet opintopolkuaan valitsevat ovat vielä tietämättömiä. Alamme on ratkaisemassa ongelmia, jotka huolettavat nuoria: miten yhteisen pallomme resursseja säästetään myös tuleville sukupolville. Jätealalle kouluttautuminen on siis oikeastaan trendikästä!

Jätehuollossa toimii paljon eri koulutuksen saaneita ammattilaisia, mutta mitkä tutkinnot ja koulutukset valmentavat erityisesti tälle alalle? Ainakin seuraavat koulutusohjelmat ja ammatit nousevat esille jätehuoltosektorin ammattilaisista puhuttaessa.

Jätehuollon osaajaksi voi kouluttautua monissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ympäristötekniikan ja -teknologian koulutusohjelmissa. Koulutus yhdistää eri ympäristöalan opintoja ja antaa hyvät perustiedot mm. ilmastonmuutoksesta, jäte-, vesi- ja energiahuollosta, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelusta sekä ympäristölainsäädännöstä.

Moni korkeakoulu on integroinut jätehuoltoon liittyviä elementtejä myös kiertotalousopetukseen. Lisäksi esimerkiksi Suomen ympäristöopisto SYKLI:ssä alkaa taas syksyllä jätehuollon koulutusohjelma sekä ympäristöalan ammattitutkinto jätelaitoksille.

Yleisopinnot antavat hyvän pohjan alan ammattia varten, mutta toisinaan tarvitaan myös täydentävää koulutusta. Siksi jätelaitokset tarjoavat koulutusta, neuvontaa sekä opastusta, ja myös yksityiset jätealan toimijat järjestävät yleistä koulutusta ja yrityksen tarpeiden mukaan räätälöityjä koulutustilaisuuksia.

Kaikilla jätehuollossa toimivilla ei toki ole aina pohjakoulutusta juuri jätehuoltoon liittyen, sillä ala työllistää suuren kirjon eri alan ammattilaisia insinööreistä ja digiosaajista aina taloushallinnon ja viestinnän ammattilaisiin.

Jätehuollon ehkä näkyvimpiä työntekijöitä ovat jäteautojen kuljettajat, joita pihapiirien lapset seuraavat ihaillen. Tähän ammattiin vaaditaan yleensä kuljettajan ammattipätevyys ja ajokokemusta. Logistiikka on yksi jätehuollon kulmakivistä, ja logistiikan ammattitutkintoa voi opiskella mm. ammattiopistoissa. Kuljetuspuolen työtä on alallamme aina tarjolla!

Vaikka meillä onkin vielä matkaa todelliseen suljettujen materiaalikiertojen maailmaan, niin pidän suomalaista jätesektorin osaamista yhtenä maailman parhaista. Kiitos siitä kuuluu kaikille niille toimijoille, jotka opetusta, neuvontaa ja koulutusta täällä tarjoavat.

Houkutellaan yhdessä alallemme nuoria, alanvaihtajia ja opiskelijoita!


Tutustu Jätehuoltopäivien ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

HUOM! Jätehuoltoyhdistys tarjoaa opiskelijajäsenille ilmaisen osallistumisen Jätehuoltopäiville. Liity jäseneksi!