Jätehuoltoyhdistys on kokemista, tekemistä ja jakamista

Blogi 21.3.2024

Jätehuoltopäivät Triplassa 2022.

Euroopan unionin kiertotalouteen liittyvien aloitteiden määrää ei turhaan ole kutsuttu sääntelytsunamiksi. Yli kolmenkymmenen vireillä olevan aloitteen rantautuminen Suomeen yhdistettynä kunnianhimoisiin kierrätystavoitteisiin pitää huolen siitä, että alan ammattilaisten kohtaamisille ja yhteistyölle on tarvetta.

Jätehuoltoyhdistyksen paikka tässä kentässä on tarjota yhdistyksemme jäsenille – kiertotalouden konkreettisille tekijöille – entistä enemmän tekemisen, kokemisen ja jakamisen paikkoja.

Alan ykköstilaisuus, Jätehuoltopäivät, on luomapuilla. Tapahtumatoimikunta on aloittanut teemojen, kumppanuuspakettien ja oheistilaisuuksien työstämisen jäsenistöstä mukaan saaduilla vahvistuksilla. Tervetuloa mukaan Päivi Korttilalli sekä Juha-Pekka Lappi!

Maaliskuun lopulla käynnistyy kokonaan uusi työrukkanen, kun tiivistämme alan tulevien ammattilaisten ja korkeakoulujen suuntaan tehtävää työtä oppilasyhteistyöryhmässä. Yhdistyksen aiemmin järjestämän opinnäytetyöseminaarin sekä jatkuvasti haettavissa olevien stipendien pohjalta on hyvä ponnistaa tämän puolen toiminnan vahvistamiseen.

Kevätpuolen tapahtumiin kuuluvat perinteinen IFAT-messumatka Müncheniin ja yhdistyksen kevätkokous, joka on sopivasti ennen matkaan lähtöä keskiviikkona 15.5. Pitopaikkaa ei ole vielä päätetty, joten mikäli tiedät sopivan paikan Helsinki-Vantaan maastoista, vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

Tavoitteemme on kehittää yhdistyksestämme entistä paremmin jäsenistöä palvelevaa. Olethan siis matalalla kynnyksellä yhteydessä, mikäli sinulla on ideoita toimintamme ja tapahtumiemme kehittämiseksi!

Anu Patrikainen
Toiminnanjohtaja


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää