Luonto hyötyy pienistäkin teoista

KiertoPlus 26.11.2025

Kiertotalous voi ratkaista tai pahentaa luontokadon ongelmia.

Kiertotaloudella on suora vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Luontokadon maankäyttöön liittyvistä juurisyistä jopa 90 % johtuu neitseellisiä raaka-aineiden kulutuksesta sen sijaan,että materiaaleja kierrätettäisiin.

– Näin ollen kiertotalous voi olla ratkaisevassa asemassa luontokadon estämisessä, sanoo suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin ympäristöasiantuntija Saara Vauramo.

Hyvä tilaisuus tukea luonnon monimuotoisuutta on esimerkiksi silloin, kun jätekeskusalue, kuten kaatopaikka, otetaan pois käytöstä. Jos alue suunnitellaan fiksusti, sillä voi olla useita positiivisia vaikutuksia sekä luonnon että ihmisten viihtyvyyden kannalta.

Näin on tehty esimerkiksi Helsingissä, jossa entisen kaatopaikan tilalle on rakennettu laaja ulkoilualue Vuosaarenhuippu.

– Koronan aikana näimme, miten suuri merkitys lähiluonnolla on myös ihmisille.


Suunnittelu avainasemassa

Toisaalta kiertotalous voi myös pahentaa luontokatoa. Esimerkiksi uudella kiertotalousalueella voi olla tuhoisia vaikutuksia paikalliseen luontoon, jos perustamisessa ei huomioida luonnon monimuotoisuutta.

– Jos kiertotalousalueen alta pitää hakata metsää, kiertotalous huonontaa luonnon monimuotoisuutta.

Vauramo painottaa, että luonnon monimuotoisuus on tärkeää huomioida niin alueen sijoittamisessa, toiminnassa kuin toiminnan jälkeen.

– Eri vaiheissa vaaditaan erilaisia tekoja, mutta aina se pitää huomioida.

Terveisiä ammattilaisille

Mitä yksittäinen kiertotalousalan työntekijä voi tehdä? Saara Vauramo kehottaa ottamaan luontoasiat aktiivisesti esiin omassa työyhteisössään.

– Ne eivät nouse keskusteluun, ellei joku ota niitä puheeksi.

Luontoteot ovat usein pieniä tekoja. Jo sillä on kokonaisuuden kannalta merkitystä, onko työpaikan pihalla tai parkkipaikan vieressä laaja nurmikko vai niitty.

– Pienistä alueista voi muodostua pölyttäjille merkittävä alue yhdessä kaupungin viherrakentamisen kanssa. Niityn ylläpitäminen on myös halvempaa kuin nurmikon, ja lisäksi se on kaunis.

Vauramo iloitsee siitä, että kiertotalousalalla toimii jo nyt monia yrityksiä, joiden strategia on edistää luonnon monimuotoisuutta. Se antaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja mahdollisuuden profiloitua.

– Tarvitsemme suuria rakenteellisia muutoksia, mutta myös pieniä tekoja pitää arvostaa.

Kuva: Kristine Cinate, Unplush


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää