Jätelain uudistus pahasti myöhässä

KiertoPlus 24.11.2020

Lain valmistelu on ollut jännitteistä ja kestänyt poikkeuksellisen kauan.

Uuden jätelain piti tulla voimaan kesällä 2020, mutta esitys on edelleen ympäristöministeriössä valmistelussa.

– Tämä on ollut vaikea prosessi. Näkemykset ovat ristiriitaisia, ja kompromisseja on ollut vaikea tehdä, sanoo jätelainsäädännön uudistusta vetävä ympäristöneuvos Riitta Levinen.

Keväällä lakiesitys oli lausuntokierroksella. Lausuntoja tuli 350. Niistä noin sata tuli yksityisiltä jätealan yrityksiltä.

– Tähtäämme siihen, että esitys pääsisi eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella ja laki tulisi voimaan ensi kesäkuussa.

Näin ollen laki tulisi voimaan vuoden myöhässä. Noin puolet EU:n jäsenmaista eivät ole pystyneet laittamaan direktiiviä täytäntöön komission edellyttämässä ajassa.

Monenlaisia faktoja

Lakiehdotusta on kritisoitu monin tavoin. Yksi kritiikki on se, että valmistelussa ja vaikuttamistyössä faktat ja jätehuollon kokonaisuus ovat unohtuneet.

Riitta Levisen mukaan lainvalmistelussa ilman muuta pysytään faktoissa.

– Kokonaisuus on haastava, ja siihen voi löytyä eri ratkaisuja. Eri vaihtoehtoja pohdittiin ympäristöministeriön työryhmässä, ja sen pohjalta päädyttiin lakiluonnoksen mukaiseen ratkaisuun. Eroja on siinäkin, mitä kukin pitää faktoina ja miten niitä painotetaan, hän kommentoi.

Mitä taajamia koskee?

Uuden lain tavoite on vähentää yhdyskunta- ja pakkausjätteen määrää ja tehostaa niiden käyttöä uudelleen.

Esityksen mukaan taajamissa viiden huoneiston ja sitä suurempien kiinteistöjen pitää kerätä kartonki-, metalli-, lasi- ja muovipakkausjätettä ja biojätettä. Keräys pitää aloittaa viimeistään kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta. Kun laki on ollut voimassa 3 vuotta, biojätteen keräys laajenee kaikkiin kiinteistöihin, jotka ovat yli 10 000 asukkaan taajamissa.

– Erilliskeräyksen lisäämisen välttämättömyydestä ei tullut yhtään soraääniä, mutta eri mieltä oltiin siitä, minkä kokoisissa taajamissa erilliskeräys pitäisi järjestää, Levinen kertoi Jätehuoltopäivillä pitämässään esityksessä.

Kuka kuljettaa jätteen?

Toinen keskeinen kysymys liittyy pakkausten jätehuoltoon. Esityksen mukaan kunta kerää pakkausjätteen ja tuottajat maksavat kunnalle siitä korvauksen.

Palaute jakautui kahteen. Tuottajat ja kunnat puolsivat esitystä, mutta jätealan yritykset vastustivat. Yritysten mukaan käytäntö olisi monimutkaista ja tehotonta.

Kolmas iso asia on se, miten kunnan vastuulla olevan jätteen kuljetus järjestetään. Lakiluonnoksessa esitetään, että kiinteän jätteen kuljetuksessa siirrytään kunnan järjestämään kuljetukseen.Tässä palaute oli hyvin runsasta ja jakaantui kahteen. Jätealan yritykset kritisoivat, kuntatoimijat kannattivat. Muiden tahojen mielipiteet jakautuivat. Esimerkiksi osa järjestöistä tuki, osa vastusti. •

JHY valitsi uuden hallituksen: Puheenjohtajaksi Satu Estakari

Uutinen 19.11.2020

Jätehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu. JHY:n syyskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Mepak-Kierrätys Oy:n toimitusjohtaja Satu Estakari.

”Olen todella kiitollinen luottamuksesta ja odotan innolla yhteistyötä jäsenistön kanssa, sillä jäsenet ovat JHY:n toiminnan voimavara”, Estakari toteaa.

Puheenjohtajana hän haluaa yhdessä hallituksen kanssa vahvistaa JHY:n roolia.

”Voimme toimia kiertotalouden ammattilaisten vuorovaikutuksen ja alan tiedonvälityksen foorumina eri keinoin, kuten tapahtumien ja monikanavaisen viestinnän avulla.”

Nykyinen puheenjohtaja Risto Saarinen jää pois hallituksesta. Uutena hallituksessa aloittaa varajäsen Sanna Alaruikka. Hän työskentelee Pidä Lappi siistinä ry:n järjestökoordinaattorina.

Uusi hallitus aloittaa tammikuussa 2021.

Hallituksen kokoonpano on seuraava: Satu Estakari, (puheenjohtaja), Johanna Alakerttula, Jenni Rahkonen, Mika Horttanainen, Marko Prinz ja Mikko Ahokas. Varajäsenet: Eija Jokela, Sanna Alaruikka, Hanna-Liisa Järvinen ja Nina Kokko.

Tuuli Myllymaa valittiin JHY:n kunniajäseneksi

Uutinen 19.11.2020

Jätehuoltoyhdistyksen syyskokous päätti kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi SYKEn ryhmäpäällikkönä työskentelevän Tuuli Myllymaan.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen tarkoitusta tai toimintaa.

Myllymaan asiantuntemusalueita ovat jätteet, kierrätys, jätehuolto, kiertotalous ja Circwaste-hanke.

Hän on valmistunut Teknillisen korkeakoulun puunjalostustekniikan osastolta vuonna 2002. Sen jälkeen hän on julkaissut 51 julkaisua jäte- ja kiertotalousasioista.

Myllymaa on ollut mukana myös Jätehuoltoyhdistyksen hallituksessa jäsenenä ja puheenjohtajana vuosina 2015–2018.

JHY:n muut kunniajäsenet ovat: Heikki Saarento (kuollut), Leo Helminen, Juha Kaila, Matti Vehkalahti, Seija Paajanen, Esa Tommila, Tapani Flaaming, Mauri Marttila, Simo Isoaho, Esa Mäkelä, Anja Hakkarainen, Veikko Salli, Markku Salo ja Sakari Salonen.