Hybridinä järjestetyt Jätehuoltopäivät keräsivät hyvää palautetta

Uutinen 13.12.2021

Vuoden 2021 Jätehuoltopäiviä seurasi lähes 200 osallistujaa Oulussa ja verkkoyhteydellä. Asiantuntevat puheenvuorot keräsivät kiitosta.

Jätehuoltopäivät keräsi jälleen suuren joukon kiertotalouden ammattilaisia ja muita aiheesta kiinnostuneita kuulolle lokakuussa. Oulun Radisson Blu Hotelissa järjestetty tapahtuma striimattiin ajan hengen mukaisesti myös verkon välityksellä koteihin ja työpaikoille. Palautetta kerättiin välittömästi tapahtuman jälkeen sähköpostin välityksellä, ja palautetta antoi 57 osallistujaa.

Esityksistä erityisesti jäivät mieleen Suomen Pakkausyhdistys ry:n Antro Säilän kriittinen esitys SUP-direktiiviin liittyen sekä Kuusakosken Risto Pohjanpalon ytimekäs tilannepäivitys kierrätysraaka-aineiden kansainvälisistä markkinoista. Myös professori Mirja Illikaisen kiinnostavaa esitystä rakentamisen jätteiden kierrätystä parantavasta materiaalitutkimuksesta oli kuulijoiden mieleen. Suomen Kiertovoima ry:n Iira Niemeläisen selkeä ja konkreettinen esitys pohjoismaisten piktogrammien käyttöönotosta keräsi myös kiitosta.

Soraääniäkin kuultiin tapahtumajärjestelyihin liittyen:

”Enemmän taukoja, nyt oli hieman istumamaratonin makua… ja niin kiinnostava ohjelma, ettei malttanut edes etänä juoksennella välillä pois kuulolta”, totesi eräs osallistuja.

Kiitos kaikille palautekyselyyn vastanneille! Arvonnassa elokuvaliput voittivat Tiina Mönkäre ja Jouni Alanen.

Vuoden 2022 Jätehuoltopäivät järjestetään 5.–6. lokakuuta Helsingissä.

Jätehuoltopäivät liittyi Turvalliset tapahtumat -yhteisöön

Uutinen 2.9.2021

Tapahtumateollisuus ry on laatinut check-listan, jota noudattamalla tapahtumia voidaan järjestää turvallisesti. Jätehuoltoyhdistyksen hallitus on päättänyt liittää Jätehuoltopäivät Turvalliset tapahtumat -yhteisöön ja näin sitoutua Tapahtumateollisuus ry:n periaatteisiin turvallisen tapahtuman järjestämisestä.

Jätehuoltopäivillä seurataan myös Oulun kaupungin tapahtumajärjestäjille suunnattua koronavirusohjeistusta sekä ajantasaisia viranomaispäätöksiä. Tapahtumaa ovat järjestämässä tapahtumatuotannon ammattilaiset, joille turvallisuus on ensisijaisen tärkeää.

Teemme kaikkemme yhteistyössä tapahtumajärjestäjän kanssa, jotta Jätehuoltopäivät voidaan järjestää turvallisesti ja pääsemme kohtaamaan toisemme Oulussa!

Tiedotamme tilanteen etenemisestä verkkosivuillamme, sosiaalisessa mediassa sekä sähköpostitse.

Jätehuoltopalvelut turvattiin myös koronan aikana

JätePlus 1/2021 10.3.2021

Jätehuolto selviytyi koronakeväästä hyvin, tuore tutkimus osoittaa. Jätehuoltokenttä reagoi nopeasti koronan tuomiin haasteisiin, yhdyskuntajätteen kerääminen pystyttiin hoitamaan tehokkaasti ja tiedotus oli riittävää.

– Korona vaikutti jätejakeiden liikkuvuuteen ja hintoihin, mutta kokonaisuutena vaikutukset ovat olleet paljon pelättyä pienemmät erityisesti kuntien vastuulla olevan yhdyskuntajätehuollon puolella, sanoo Tampereen yliopiston tutkija ja JHY:n hallituksen jäsen Johanna Alakerttula.

Alakerttula keräsi tutkimusaineiston kesä–syyskuussa 2020 muun muassa 20 jätelaitoksen, Ringin, ympäristöministeriön ja THL:n verkkosivuilta. Tutkimukseen kuului myös kysely, johon vastasi 12 jätelaitoksen edustajaa puhelimitse ja sähköpostilla.

Suurimpina jätehuoltoon kohdistuvista uhista vastaajat pitivät työntekijöiden terveyttä ja jaksamista, jätehuollon jatkuvuutta ja sitä, että asiakkaat voivat turvallisesti asioida jäteasemilla.

Tärkeänä onnistumisena pidettiin muun muassa sitä, että kunnat pystyivät tarjoamaan myös kesätyöpaikkoja jätehuollossa ja YT-neuvotteluilta säästyttiin. Työpaikat pystyttiin säilyttämään.

Pandemian kaltaisissa häiriötilanteissa viestinnällä on aina merkittävä rooli. Jätelaitokset viestivätkin aktiivisesti eri foorumeissa ja tiedottivat asiakkaille koronan tuomista mahdollisista muutoksista ja siitä, miten jäteasemilla voi asioida turvallisesti. 

KIVO ja jätelaitokset perustivat keväällä myös Teams-ryhmän helpottamaan jätelaitosten välistä viestintää. Ryhmää pidettiin erittäin hyödyllisenä. 

Myös jätealan huoltovarmuustoimikunta kokoontui säännöllisesti, ja siellä käytiin läpi koronaan liittyviä ajankohtaisia asioita.

Alakerttulan tutkimus on osa CICAT2025 Kiertotalouden katalyytit -hanketta. Innovaatioekosysteemeistä liiketoimintaekosysteemeihin -tutkimushanke vauhdittaa siirtymistä kestävään kiertotalouteen.