Rakennusjätteen seassa muhii puhdasta eristevillaa

Blogi 23.9.2020

Mineraalivilla päätyy tavallisesti rakennusjätteen seassa jätelavalle ja sieltä aina kaatopaikalle asti. Näin käy sekä purkukohteiden villoille että uudisrakennusten leikkuujätteille. Aika old-school. Eristevillan kierrätys kuitenkin kannattaa, ja siihen on kehitteillä uusia, kiinnostavia menetelmiä.

Mineraalivillaa eli kivi- ja lasivillaa käytetään eristeenä rakennuksissa. Talon tai elementin valmistuksessa villat leikataan sopivan kokoisiksi, ja villalevystä jää yleensä pieni palanen yli. Nämä viattomat leikkuujätepalaset päätyvät rakennusjätteen seassa kaatopaikalle. Miksi? Koska se on halpaa ja helppoa – ja niin on aina tehty. 

Nyt eletään kuitenkin 2020-lukua, ja vihreät arvot ovat nostaneet päätään myös rakennusalalla. Hiilineutraalius, hiilijalanjälki, ekologisuus. Tuttuja sanoja kaikille jätealan ihmisille. Kaatopaikoille ja muuhun loppusijoitukseen kertyy Suomessa kuitenkin vuosittain yli 100 miljoonaa tonnia jätettä. Se on aika paljon. Mineraalivillajätteen määrä on murto-osa tästä huimasta luvusta, mutta pienistä puroista syntyvät suuret virrat. Kierrätystä tulee tehostaa kaikkialla, missä siihen on mahdollisuus.

Eristevillan kierrätys kehittyy

Mineraalivillaa voidaankin nykypäivänä kierrättää, ja siihen on kehitetty oivallinen menetelmä. Yhä useamman elementtitehtaan leikkuuvillapalat matkaavat nyt eri puolelle Suomea Eko-Expertin toimipisteisiin, ja sitten alkaa show! Villat rouhitaan pieneksi silpuksi ja kuidutetaan suoraan itse kehitettyyn puhallusvillakonttiin. Tuotteena syntyy ekologinen ja CE-merkitty puhallusvilla. Villat voidaan puhaltaa eristeeksi esimerkiksi rivitalon yläpohjaan. Prosessi on täysin muoviton ja jätteetön. 

Puhutaanpa vielä purkujätteistä. Vuonna 2020 tuli voimaan EU:n jätedirektiivi, joka velvoittaa myös Suomea kierrättämään rakennus- ja purkujätteistä 70 prosenttia. Kova luku.

Rakennus ja purkuliikkeiden tahtotila on tietenkin päästä tähän tavoitteeseen ja nostaa kierrätysastettaan. Purkuvillaa voidaan pian käsitellä ja valmistaa siitä erilaisia tuotteita. Linjasto alkaa olla valmiina ja testejä päästään pian tekemään. Jännityksellä odotetaan tuloksia. 



Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää