Direktiivi ohjaa puhtaiden hankintojen pariin

JätePlus 2/2021 28.6.2021

Vihreä nuolivalo ylöspäin.

EU-direktiivi voi viedä kuljetusyrittäjän isojen investointien äärelle. Laki ohjaa jatkossa julkisia hankintoja puhtaampien ajoneuvojen suuntaan.

Teksti Riina Nygrén

Tulevaisuudessa julkisten hankintojen kilpailutuksiin osallistuvien yritysten pitää pystyä tarjoamaan yhä ympäristöystävällisempiä ajoneuvoja palveluiden tuottamiseen.

Elokuun alussa voimaan tuleva EU-direktiivi velvoittaa julkisia hankintayksiköitä, kuten kaupunkeja, kuntia ja valtion viranomaisia, kasvattamaan niin sanottujen puhtaiden ajoneuvojen osuutta hankinnoissaan. Vaatimus koskee esimerkiksi koulukyytejä, jätteenkeräystä tai muuta kuljetuspalveluita tarjoavaa yritystä.

Puhtaan ajoneuvon määritelmä riippuu ajoneuvoluokasta. Esimerkiksi puhdas kuorma-auto kulkee sähköllä, vedyllä, kaasulla tai biopolttoaineella.

Tavoitteena vähentää päästöjä

Direktiivin taustalla vaikuttavat kunnianhimoiset päästötavoitteet. Unionin tavoitteena on vähentää merkittävästi liikenteen päästöjä tulevien vuosien aikana.

Nyt päivitettävä direktiivi pohjaa vuonna 2009 asetettuun edeltäjäänsä, jossa suositeltiin julkisia toimijoita satsaamaan vihreisiin vaihtoehtoihin.

– Direktiivissä ei aiemmin asetettu sitovia vaatimuksia puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen hankintaan, joten se osoittautui liian tehottomaksi, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Pinja Oksanen.

Uudessa direktiivissä määritelläänkin selkeästi, kuinka suuri osuus julkisen sektorin hankkimista ajoneuvoista pitää olla puhtaita ajoneuvoja tiettynä aikana.

Lakiesitys etenee

Eduskunta sai toukokuun alussa käsiteltäväkseen esityksen direktiiviin perustuvasta laista. Laki kulkee nimellä ”laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista.”

Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskuksesta pitää lakiesitystä onnistuneena.

– Siinä on otettu hyvin huomioon maamme erityispiirteet sekä liikenteen että polttoainejakeluinfran osalta, hän sanoo.

Lakiesityksessä on myös mukana uusiutuva, 2. sukupolven biodiesel, jota valmistetaan muun muassa ruoantähteistä, metsäteollisuuden tähteistä ja jätteistä.

– Se on tärkeä lisäys, sillä meillä ei ole vielä aitoa vaihtoehtoa dieselpolttoaineelle raskaassa liikenteessä.

Investointivastuu yrittäjillä

Traficomin arvion mukaan vuonna 2018 julkinen sektori hankki jätteiden keruupalveluita 25 miljoonalla eurolla. Uusia raskaita ajoneuvoja on hankinnoissa ollut vain noin sata vuosittain.

Kuitenkin, kun jätteiden erilliskeräys lisääntyy Suomen uuden jätelain myötä, myös raskaan kaluston määrä tulee kasvamaan.

Yhä useammat kuljetusalan yritykset ovatkin investointien edessä, jotta ne voivat osallistua kuntien ja valtion hankintayksiköiden kilpailutuksiin EU-direktiivin vaatimalla kalustolla.

Vaikka laki seuraamuksineen kohdentuu nimenomaan hankintayksiköihin, vastuu kaluston uusimisesta jää yrittäjille.

Kuljetuspalveluyrittäjän on mietittävä investointejaan myös siltä kannalta, että kalustolla pärjää yrityksen kaikessa toiminnassa, ei pelkästään hankintalain alaisissa urakoissa, Hanna Kalenoja muistuttaa.

– Jos yrittäjä ei voi tehdä investointia eikä pääse hankintayksikön kilpailutukseen mukaan, investointimahdollisuudet kuitenkin pienenevät entisestään. Investoimatta jättämisestäkin tulisi taloudellisia seurauksia.

Vaikuttaa myös markkinoihin

Uusi direktiivi ei vaikuta merkittävästi siihen, kuinka nopeasti jätehuoltoalan pitää uusia raskasta kalustoaan.

Kalenoja arvioi, että direktiivi ei tule vaikuttamaan kovin paljon isoilla kaupunkiseuduilla toimiviin kuljetusyrityksiin, jotka ovat jo valmiiksi kaupunkien kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden ja uusiutuvan energian jakeluinfran piirissä.

– Monissa kilpailutuksissa esimerkiksi edellytetään jo nyt, että biokaasua käytetään raskaan liikenteen polttoaineena.

Pienissä maakuntakaupungeissa tilanne voi olla hankalampi. Laissa on pyritty huomioimaan puhtaan energian jakeluinfran ulkopuolella olevat alueet siten, että lain vähimmäisosuudet on eriytetty ja näin ollen tavoitemäärät ovat suurkaupunkeja pienemmät.

Laki voi kannustaa kaupunkeja ja kuntia tekemään enemmän puhtaan energian investointeja ja edistää myös energiatehokkaiden ajoneuvojen markkinoita.

Kohti vihreämpiä hankintoja

Esitys laiksi ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista annettiin eduskunnan käsittelyyn toukokuun alussa.
Uuden lain vaatimukset koskevat julkisen sektorin ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintoja, kuten joukkoliikennettä, jätteiden keräystä ja Kela-kuljetuksia. Vaatimukset eivät koske esimerkiksi ambulansseja, kaukoliikenteen linja-autoja tai lumiauroja.
Laki perustuu EU-direktiiviin ja koskee 2.8.2021 alkaen uusia hankintoja, jotka ylittävät EU:n hankintalainsäädännön hintakynnykset.
Raskaan kaluston hankinnoissa puhtaita ajoneuvoja tulee olla 9 % vuosina 2021–2025 ja tämän jälkeen 15 %.


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää