JHY tarjoaa Jätehuoltopäivien verkkoseminaarin 100 opiskelijalle

Yleinen 13.8.2024

Jätehuoltoyhdistys tukee kiertotalous- ja ympäristöalalla opiskelevia.

Yhdistys tarjoaa korkeakoulujen päätoimisille tutkinto-opiskelijoille Jätehuoltopäivien verkkoseminaarin maksuttoman osanoton. Mahdollisuus on tarjolla 100 ensimmäiselle ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kiertotaloudesta kiinnostunut opiskelija – tutustu myös mahdollisuuteen osallistua tapahtumaan stuerttina.

Tunnelmia IFAT-messumatkalta

Uutinen 2.7.2024

IFAT-messuilla

Perinteinen JHY:n jäsenmatka suuntautui tänä vuonna Müncheniin. Osallistuimme joka toinen vuosi järjestettäville IFAT-messuille 21 hengen porukalla. Matka toteutettiin yhteistyössä Findera Consultingin kanssa, matkanjohtajana toimi Martin Brandt.

Kuvateksti: JHY:n jäsenmatkalaiset ryhmäkuvassa messualueella.
Messualueeseen tutustumassa.
Kuvateksti: Matkan aikana tutustuttiin laajaan 18 hallin ja ulkoalueiden messualueeseen. Messut olivat aihealueittain jakautuneet selkeästi eri halleihin, joten jalkauduimme yhteisen messuohjelman lisäksi kunkin oman mielenkiinnon mukaan eri kohteisiin.
IFAT-messuilla
Kuvateksti: Suomalainen Trombian siivousrobotti sekä yrityksen henkilökuntaa ja matkalla mukana ollut Kajaanin Romun Matias Nyyssönen (vas.). Laite puhdistaa 25 000 neliön alueen automaattisesti palaten telakkaan.
Kuvateksti: Matkan ohjelmaan kuuluivat myös illalliset Augsburgissa, jossa myös majoituimme. Ensimmäinen illallinen oli yhdistyksen tarjoama Vestian ja Kajaanin Romun vastatessa virvokkeista.
Kuvateksti: Esittelyssä Mersun uusi auto ja alumiininkierrätystä.

Yhdistyksen puolelta matkaa isännöinyt Juha Orava kertoo matkan sujuneen erinomaisesti. Juha suositteleekin seuraamaan Jätehuoltoyhdistyksen kanavia – jäsenille on tarjolla jo kuluvana vuonna matka Ecomondo messuille Italiaan. 

  • Ensi vuoden jäsenmatkan suunnittelu on jo työn alla. Kannattaa olla yhteyksissä Jätehuoltoyhdistyksen toiminnanjohtajaan, mikäli toteutukseen löytyy ideoita ja toiveita, vinkkaa Orava.

Teksti: Juha Orava ja Anu Patrikainen

Kuvat: Pekka Niskasaari ja Juha Orava

Yhteistyössä: JHY:n jäsenille huippuetu Ecomondo-messuille 2024

Uutinen 23.5.2024

JHY:n jäsenille on tarjolla huikea etu Ecomondo-messuille osallistumiseen 5.-8.11.2024.

Ecomondo on Euroopan ja Välimeren alueen tärkein kansainvälinen messutapahtuma, joka tuo yhteen kaikki kiertotalouden uudet teknologiat ja teolliset innovaatiot. Yli 1400 näytteilleasettajaa ja noin 70 000 kävijää kohtaavat toisensa Riminin messukeskuksessa neljän päivän aikana. Ohjelmassa on lukuisia seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja työpajoja uusimmista kiertotalouden ratkaisuista ja kehityssuunnista. Kannattaa kysyä myös mahdollisuudesta esitellä omaa hanketta.

Vuoden 2024 näyttelyyn teemoineen voit jo tutustua Ecomondon sivuilla. Italian Exhibition Group ja Italian Trade Connections tarjoavat JHY:n jäsenille mahdollisuuden tutustua vuoden 2024 Ecomondo-messuihin!

Edut JHY:n jäsenille

  • Majoitus kolmen tähden hotellissa 2-3 yöksi (yksi osallistuja/yritys, mahdolliset lisäosallistujat maksavat majoituksensa itse)
  • Yhteiskuljetus Bolognan kentältä hotelliin ja takaisin lentokentälle saavuttaessa ja lähdettäessä samalla lennolla
  • Yhteiskuljetukset hotellilta messuille ja takaisin
  • Messulippu, kun osallistuja rekisteröityy saamallaan tunnuksella messuvieraaksi.

Edut saadakseen ryhmässä on oltava osallistujia vähintään 10 eri yrityksestä, ja osallistujien on vietettävä messuilla vähintään yksi kokonainen päivä. Huomaathan, että matkalle voivat ilmoittautua vain JHY:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuodelle 2024 ilmoittautumista tehtäessä.

Aikataulu ja ilmoittautuminen

JHY:n jäsenille suunniteltu messumatka järjestetään 5.–8.11.2024. Tarkka matkaohjelma lähetetään, kun matkan toteutuminen on vahvistunut, viimeistään viikkoa ennen lähtöä. Osallistujat varaavat ja maksavat itse lennot Bolognaan ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Messuille on mahdollista saapua tästä poikkeavilla lennoilla, mutta tässä tapauksessa kuljetus hotellille/lentokentälle jää osallistujan itsensä vastattavaksi.

Ilmoittautumislomake on huonekohtainen ja sitova. Huomaathan, että no show – tilanteessa osallistujalta veloitetaan käyttämättä jäävän majoituksen hinta.

Paikat matkalle ovat täyttyneet 28.8.2024. Voit ilmoittautua matkalle varasijalle.

Lisätietoja

Italian Trade Connections
Luca Di Marcangelo
luca.dimarcangelo@italiantradeconnections.com

Jätehuoltoyhdistys
Toiminnanjohtaja Anu Patrikainen
sihteeri@materiaalikierto.fi 

Kutsu: Kevätkokous 15.5.2024 Vantaalla (hybridi)

Uutinen 24.4.2024

Jätehuoltoyhdistyksen ajankohtaista-artikkeli.

Kokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 15.5.2024 klo 13.00 ennen yhdistyksen opintomatkalle lähtöä. Pitopaikkana on Technopolis Aviapolis (Teknobulevardi 3-5, kokoustila Hekla) lentokentän välittömässä läheisyydessä. Kokous on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille.

Kokouksen materiaalit

Kokouksen esityslista
Toimintakertomus ja tilinpäätös
Tilintarkastuskertomus
Toiminnantarkastuskertomus
Sääntömuutoksen esittely

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään sääntömuutos koskien nimenkirjoitusoikeutta sekä yhdistyksen etäkokouksen mahdollistamista. Lisäksi käsitellään yhdistyksen vuoden 2024 toiminnantarkastajan valinta.

Kaikki ilmoittautuneet saavat etäosallistumislinkin ennen kokousta sähköpostilla.
Lisätietoja: sihteeri@materiaalikierto.fi

Robottikourat kasvattavat kierrätysastetta Helsingissä

Uutinen 21.3.2024

Robotit ovat lajitelleet jätteitä Kuljetusringin laitoksella reilun puoli vuotta. Miten uuden laitoksen käyttöönotto sujui? Miltä näyttää robotiikan tulevaisuus jätehuollossa? 

Teksti: Leena Salokoski / Noon Kollektiivi Kuvat: Kuljetusrinki Oy

Kesällä 2023 Kuljetusrinki Oy:n Helsingin kierrätyslaitoksella otettiin suuri harppaus, kun yritys käynnisti robotiikkaan perustuvan lajittelulinjaston. Aivan aluksi alkoi robottien koulutus.

“Muutamien viikkojen ajan roboteille syötettiin valmiiksi lajiteltuja jätteitä, jotta ne oppivat erottamaan materiaalit toisistaan. Nyt tekoäly tietää, mikä materiaali on mitäkin. Tunnistettuja materiaaleja on kymmenittäin”, kertoo Kuljetusringin toimitusjohtaja Markus Närhi.

Robotit ovat olleet tositoimissa reilun puoli vuotta. Kolme robottikouraa poimii ja lajittelee jätteitä parhaimmillaan 7000 poiminnan tuntitahtia. 

Pääasiassa robotit lajittelevat rakennustyömailta, kaupoista ja teollisuudesta tulevaa sekalaista jätevirtaa, jossa on esimerkiksi muovia, puuta ja metallia. Muutos entiseen on suuri. 

“Ennen poimintaa tehtiin ‘mies ja kaivinkone’ -tyylillä, jolloin lajittelutyön tarkkuus ja monipuolisuus jäivät luonnollisesti paljon jälkeen nykytilanteesta. Roboteilla saadaan lajiteltua moninkertaisesti enemmän entiseen verrattuna”, Närhi kertoo. 

Sekalaista jätevirtaa siirretään käsittelylinjastolle traktorin, kaivinkoneen ja kuormaauton avulla.
Sekalainen jätevirta esilajitellaan ballistisella erottelijalla, joka seuloo materiaalista pois muun muassa hienoaineksen. Robottilajitteluun päätyvät vain kolmiuloitteiset kappaleet.

Robotit tuovat mielenkiintoa kierrätyslaitoksen työhön

Kuljetusringin tuotannon työntekijöiden arkeen uusi linjasto toi lisää työvaiheita ja tehtäviä. Esimerkiksi robottien ylläpito ja huolto on vaatinut uusien taitojen opettelua. 

Närhen mukaan työntekijöillä on ollut asenne kohdillaan muutoksen aikana, ja robottilajittelun on koettu tuovan uudenlaista sisältöä työhön. Robotit toimittanut ZenRobotics on kouluttanut osan työntekijöistä robottien pääoperaattoreiksi.

“Kuljetusrinkiläiset ovat tosi ylpeitä siitä, että olemme tuomassa uutta teknologiaa jätehuoltoalalle”, Närhi kertoo.

Kuljetusrinki Oy:n toimitusjohtaja Markus Närhi

Laadukasta jatkojalostetta teollisuuden käyttöön

Uusi linjasto on tehokas ja tarkka – juuri kuten robottien toimittaja etukäteen lupasi. Robottilajittelu tuottaa kierrätysmateriaalia, jonka laatu on rinnastettavissa syntypaikalla käsin lajiteltuun jakeeseen. Jatkojaloste kelpaa teollisuuden prosesseihin.

Robottilajittelu perustuu todennäköisyyslaskentaan. Jokainen linjastolle syötetty kappale skannataan ja robotit laskevat, millä todennäköisyydellä kappale on niiden tunnistamaa materiaalia. Poimintaan päätyvät jatkohyötyarvoltaan arvokkaimmat kappaleet.

“Jos määrittelemme, että kappaleen tulee olla 90 prosentin todennäköisyydellä tiettyä materiaalia, seula epäpuhtauksille on aika tiukka. Todennäköisyyden astetta säädetään, jotta saavutetaan sekä kierrätysmateriaalin riittävä laatu että kierrätysaste”, Närhi kuvailee.

Roboteilla ei tavoitella bisneksen pikavoittoja

Robottilinjasto on Kuljetusringille iso investointi, joka perustuu oletukselle palvelun kysynnän kasvusta. Tulosta roboteilta odotetaan pitkällä aikavälillä.  Investoinnin tueksi yritys sai EU:n elvytysrahastosta Kierrätys ja uudelleenkäyttö -investointirahoitusta Business Finlandin kautta reilu 1,4 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä roboteille riittää työtä, mutta niiden käyttöä voitaisiin myös tehostaa. Erityisesti rakennusalan taantuma on vaikuttanut jätemateriaalivirtoihin.

“Luontaista markkinaimua ei tällä hetkellä ole, ja kasvun eteen saamme tehdä paljon töitä”, Närhi kertoo.

Toisaalta uusi teknologia ja palvelu ovat avanneet asiakkuuksia ja keskusteluita, joita ei olisi syntynyt ilman uutta linjastoa. Robottilajittelu on profiloinut yritystä markkinoilla uuteen asemaan.

“Kun markkina piristyy, olemme valmiina palvelemaan asiakkaitamme. Nyt pystymme perustekemisen ohella keskittymään myös kehittämistyöhön.”

Robottilajittelu tuottaa jatkojalostetta, joka on laadultaan yhtä hyvää kuin käsin lajiteltu jäte.

Syntypaikkalajittelu pysyy kierrätysasteen kivijalkana

Tulevaisuudessa robotit lajittelevat yhä isomman osan jätevirroista. Näin Markus Närhi vakaasti uskoo.

Tällä hetkellä Suomessa on kuitenkin vasta kaksi robotiikkaan perustuvaa lajittelulinjastoa: Kuljetusringin toimipiste Helsingissä ja Remeon laitos Vantaalla. Lisää robotteja Närhi arvelee näkevänsä alalla, kun teknologia kehittyy ja tulee hinnaltaan saavutettavammaksi.

“Robotiikka on tällä hetkellä hyvä tuki syntypaikkalajittelulle. Kun yhdistetään robotit ja syntypaikkalajittelu, kuljetaan kohti parempaa kierrätysastetta”, Närhi sanoo. 

Pienen synninpäästön robottilajittelu kuitenkin tarjoaa kierrättäjälle. Jos esimerkiksi työmaalla ei tilanpuutteen vuoksi voida järjestää monisyistä lajittelua, sekalaiset jätteet voidaan toimittaa robottilinjastolle. Robotit tekevät lajittelun ja rakennuttaja saavuttaa kierrätystavoitteet. 

“Robotiikka on kiertotalouden tulevaisuus”

Haasteitakin roboteilla vielä riittää. Niille, kuten ihmisillekin, on vaikeaa lajitella kappaleita, joissa on monia eri materiaaleja. Kaksiulotteisiin kappeleisiin robottikourien on vaikea saada otetta.  

Tekoäly kuitenkin pätevöityy harppauksin, ja myös robottikourat saavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Närhen mukaan on vaikea ennustaa, mihin jätehuollon robotit kykenevät esimerkiksi kahden vuoden kuluttua. 

Seuraavat vuodet Kuljetusrinki keskittyy nykyiseen linjaston kehitykseen, sillä monia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia on vielä kokeilematta. Yhteistyötä tehdään kansainvälisesti muiden robotteja hyödyntävien yritysten kanssa, ja myös ZenRoboticsin kautta uusia innovaatioita saadaan kokeiluun. 

“Ehdottomasti robotit ovat tärkeä osa kiertotalouden tulevaisuutta”, Närhi sanoo.

ZenRoboticsin video näyttää, miten robottilajittelu tapahtuu Kuljetusringin laitoksella.