SUP-direktiivi on aiheuttanut päänvaivaa sekä jätehuoltoalan ammattilaisille että valmistelutyötä tekeville viranhaltijoille. Ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos sanoo, että auki oleviin kipupisteisiin löytyy ratkaisu.

Teksti Anne Ignatius

SUP-direktiivi on hämmentänyt osaa jätehuoltoalan ammattilaisista jo pitkään. Takana on poikkeuksellisen monimutkainen ja sekava lainsäätöprosessi, joka alkaa pikku hiljaa tulla päätökseen.

SUP-direktiivin kirjainlyhenne tulee sanoista single use plastics. Sen yksi keskeisimmästä tavoitteista on vähentää muoviroskaa etenkin merten rannoilla.

Tavoitteen tärkeyttä kiistää tuskin kukaan. Siitäkin monet ovat yhtä mieltä, että direktiivi on valmisteltu äärimmäisen huonosti.

Euroopan komission hätiköinti heijastuu lainsäädännön valmisteluun kansallisella tasolla ja aiheuttaa epävarmuutta etenkin muovia sisältävien tuotteiden valmistajien ja maahantuojien tontille.

Nyt kuitenkin moni asia on selviämässä ja luonnosta hallituksen esitykseksi ollaan kirjoittamassa kovaa vauhtia, kertoo ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos Katariina Haavanlammi.

– Tosin muutamia kipupisteitä on vielä auki.

Komissio saattaa muuttaa kantansa

Yksi kipupisteistä on se, miten direktiivi suhtautuu kertakäyttöisiin muovimukeihin ja yhden annoksen ruuan elintarvikepakkauksiin. Direktiivin on tarkoitus vähentää niiden kulutusta, mutta vielä ei ole päätetty, miten kulutuksen vähentämistä mitataan.

Joko mittarina on se, väheneekö muovia sisältävien mukien ja elintarvikepakkausten kappalemäärä, tai se, väheneekö muovin määrä niissä.

Tähän saakka komissio on lähtenyt siitä, että direktiivillä vähennetään muovimukien kappalemäärää. Myös kansallista toteuttamista on lähdetty valmistelemaan sillä ajatuksella.

– Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että komissio on muuttamassa kantaansa. Tärkeintä onkin ehkä muovin määrän vähentäminen mukeissa, Haavanlammi kertoo.

Se että painotukset muuttuvat kesken kaiken, vaikeuttaa tietenkin myös ympäristöministeriön viranhaltijoiden työtä. Haavanlammi toivoo, että komissio pysyisi alkuperäisessä suunnitelmassaan.

– Direktiivin tarkoitusta ajatellen olisi parempi lähteä siitä, että muovimukien kulutuksen vähentymistä mitattaisiin kappaleperusteisesti.

Muovituottajat maksavat roskien keräämisestä

Osa direktiivistä on jo otettu käyttöön osana kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin edellyttämät tuotekiellot ja merkintävaatimukset on pantu täytäntöön jätelailla ja sitä täydentävällä asetuksella.

Merkittävimmät nyt valmisteilla olevat muutosesitykset koskevat jätelain tuottajavastuuta.

Niin sanottu laajennettu tuottajavastuu edellyttää esimerkiksi, että jatkossa jotkut kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajat vastaavat julkisista paikoista kerättyjen roskien keräys- ja siivouskustannuksista.

Tähän mennessä kunnat ovat keränneet roskat esimerkiksi puistoista ja uimarannoilta. Direktiivin voimaantulon jälkeen kunnat yhä keräävät roskat, mutta roskia aiheuttavien kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajat – todennäköisesti valmistajat ja maahantuojat – joutuvat osallistumaan kustannuksiin.

Kustannukset tullaan jakamaan sen perusteella, kuinka paljon kunkin tuottajan tuotteista aiheutuu roskia.

Miten kustannukset jaetaan?

Suomessa ei kuitenkaan tiedetä, mitä roskia julkisten paikkojen roskiksista ja maasta löytyy eikä etenkään sitä, miten paljon mitäkin roskaa on. Aikaisemmin sellaista tietoa ei ole tarvittu.

Kun ei tiedetä, kuinka suuri osa kokonaismäärästä on esimerkiksi tupakantumppeja, juomapulloja, ruokapakkauksia tai ilmapalloja, kustannuksia ei voida jakaa.

Nyt tietoa on alettu keräämään. Tiedon saaminen kuitenkin vie aikaa, koska keräämisen kartoittaminen pitää aloittaa keräysmenetelmien kartoittamisella.

Laajennetun tuottajavastuun kansallisen täytäntöönpanon valmistelutyötä tekevät ovat törmänneet useisiin muihinkin haasteisiin.

– Asiaa ei ole auttanut se, että direktiivin teksti on tämän vaatimuksen kohdalla useilta osin epäselvä ja epälooginenkin, Katariina Haavanlammi sanoo.

– Meidän täytyy luoda uusia pykäliä asiasta, joka ei aikaisemmin ole ollut tuottajavastuun piirissä.

Määrittely on vaikeaa

Paljon päänvaivaa on aiheuttanut myös se, että muovin ja kertakäyttötuotteiden määrittely on hyvin tulkinnanvaraista.

Asialla on merkitystä, koska määrittely vaikuttaa siihen, mitkä tuotteet ovat lopulta uuden sääntelyn piirissä ja mitkä eivät.

Komissio julkaisi kesäkuussa määritelmiä koskevat suuntaviivat. Haavanlammin mielestä se selvensi tilannetta, mutta ei täysin. Suuntaviivoja esittelevä paketti sisältää kymmeniä sivuja ja lukuisia poikkeuksien poikkeuksia.

– Eri jäsenmaissa on käytössä erilaisia pakkauksia. Se aiheuttaa tietenkin haasteita.

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Pirkanmaan ELY-keskus tekevät yhteistyössä linjauksia muovin ja kertakäyttöisten muovituotteiden määritelmistä.

Yhteistyö polkaistiin käyntiin kesän lopulla, ja tarkoitus on, että asiaa koskevissa linjauksissa tehdään yhteistyötä myös alan tuottajien ja ympäristöministeriön kanssa.

”Liian myöhäistä valittaa”

Ympäristöministeriön viranhaltijat ovat kokoustaneet SUP-direktiivistä eri ministerien erityisavustajien kanssa.

Puolueiden edustajat haluavat tietää, miksi direktiivi on niin sekava ja epäselvä.

Katariina Haavanlammin mukaan nyt on kuitenkin liian myöhäistä valittaa, kuinka hölmö direktiivi on.

– Jos olisi halunnut olla kriittinen, olisi pitänyt olla kriittinen jo direktiivin valmisteluvaiheessa.

Enää meillä ei ole vaihtoehtoja. Direktiivi tulee voimaan, ja meillä on hyvin vähän liikkumavaraa.

Ei sillä, etteikö Haavanlammi itsekin pitäisi direktiiviä osittain hölmönä. Hän on usein miettinyt, että olisi voinut käyttää työaikaansa sellaiseen, joka johtaa roskaamisen vähentämiseen paljon tehokkaammin.

Sekavasta tilanteesta huolimatta hän on motivoitunut työhönsä.

– Minulla pysyy draivi päällä, koska tiedän, että joku ratkaisu tähänkin löytyy. On fakta, että luontoon heitetyt muoviroskat ovat iso ongelma, ja on tärkeää, että siihen puututaan.