Digitalisaatio tukee kiertotalouden edistämistä

Uutinen 13.12.2021

Oululainen ohjelmistoyritys M-Technology seuraa kiertotalouden kehittymistä JHY:n jäsenyyden avulla. Jätehuollon digitalisaatiossa riittää vielä työnsarkaa, arvioi toimitusjohtaja Matti Myllylä.

M-technology tarttui kiertotalouden sektorin haasteisiin kuutisen vuotta sitten, kun jäteasemien asiakaspalvelun tiedonhallinnan haasteet nousivat esiin asiakaskunnassa. Toiminnanohjausjärjestelmiä ja kunnossapitoratkaisuja teollisuuden tarpeisiin toimittanut yhtiö huomasi, että esimerkiksi jäteasemilla asiakkaiden palveleminen tapahtuu vielä kovin perinteiseen malliin, toimitusjohtaja Matti Myllylä kertoo.

– Jäteasemilla asiakaspalvelun aika meni pitkälti kuitin kirjoittamiseen. Lähdimme miettimään ratkaisua toiminnan tehostamiseen, ja liikkuvan kassamme avulla asiakaspalvelija pystyy tekemään työtään asiakkaiden joukossa lajittelulavojen vieressä ja ohjeistamaan lajittelijoita paremmin, Myllylä kuvaa.

Pullonkaula asiakaspalvelussa

Digikehitys ei pysähtynyt tähän. Jäteasemilla kävi ilmi, että asiakkaat haluaisivat asioida asemilla laajemmin kuin aukioloajat sallivat, mutta henkilöstöresursseja ei ollut. Monien asemien infrastruktuuri oli valmis suurempiin asiakasmassoihin, mutta pullonkaula oli asiakaspalvelussa, Myllylä toteaa.

– Jäteaseman kyky palvella asiakkaita kasvaa räjähdysmäisesti, kun aukioloja voidaan venyttää itsepalvelun avulla. Viime vuosina olemme uudistaneet muun muassa HSY:n Sortti-asemien tiedonhallinnan. Uudistuneet asemat itsepalvelujärjestelmineen avattiin keväällä 2021, Myllylä kertoo.

Myllylä ennustaa tiedonhallinnan tuotteiden kysynnän lisääntyvän kiertotaloussektorilla entisestään. Itsepalveluasemien valvonta- ja vaakaohjelmistojen liittäminen kassaratkaisuihin tehostaa materiaalin hallintaa ja jäljitystä, mutta mahdollistaa myös kierrätyksen uudella tavalla esimerkiksi syrjäseuduilla, Myllylä miettii. 

– Perinteisellä tavalla toimivien jäteasemien pitää olla melko suuria ollakseen kannattavia, mutta automaatiolla ja digitalisaatiolla voidaan tehdä pienempiä asemia, jotka ovat lähempänä jätteen tuottajaa. Se on askel kierrätysasteen tehostamiseen, Myllylä visioi.

Mukana kehityksessä

Jätehuoltoyhdistyksen yhteisöjäsenenä M-Technology pysyy ajan tasalla kiertotaloutta ja jätealaa koskevasta kehityksestä. Myllylä kokee, että tietojärjestelmätoimijana pitää pystyä katsomaan horisonttia edemmäs tietääkseen, mitä on tulossa.

– Tämä ala muuttuu hyvin nopeasti verrattuna muihin, joilla toimimme. JHY on kumppaniyhteisö, joka pitää meidät ajan hermolla ja auttaa ymmärtämään, mitä markkinassa ja lainsäädännössä oikeasti tapahtuu. 

Yritys osallistui tänä vuonna Oulussa järjestetyille Jätehuoltopäiville, missä tiiviin tietopaketin lisäksi saatiin hyviä keskusteluja ja yhteistyöavauksia. Jäsenyys tarjoaa näkyvyyttä juuri siellä, missä palveluita tarvitaan, Myllylä toteaa.

– Monet Jätehuoltopäivillä puhutut asiat ovat nyt jo työpöydällämme. Kiertotaloussektori on yksi tärkeimmistä asiakaslähteistämme, ja siellä riittää työnsarkaa. Toisaalta siinä on myös paljon potentiaalia: digitalisaation edistäminen kiertotaloudessa on loppujen lopuksi hyödyksi meille kaikille, Matti Myllylä miettii.

JHY jakoi yli 10 000 euron arvosta stipendejä opiskelijoille

Uutinen 13.12.2021

Yhdistys haluaa stipendeillään edistää jätehuoltoon ja materiaalien tehokkaampaan hyötykäyttöön ratkaisuja etsivää tutkimusta.

Jätehuoltoyhdistys edistää jätehuoltoon ja materiaalien tehokkaampaan hyötykäyttöön kytkeytyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä lisää tutkimusten näkyvyyttä jakamalla stipendejä opiskelijoille.

Vuoden 2021 aikana stipendejä jaettiin yhteensä 10 300 euroa muun muassa satamien jätehuoltoa ja panimotuotannon ekologisuutta käsitteleville töille.

– Opiskelijoiden tukeminen on Jätehuoltoyhdistyksen keskeinen tavoite ja seuraamme hallituksessa mielenkiinnolla, millaista tutkimusta alan tulevaisuuden ammattilaiset tuottavat, kommentoi puheenjohtaja Satu Estakari.

Rahoitusta myönnetään ensisijaisesti sellaisten perus- ja jatkotutkintojen opinnäytetöiden laatimiseen, joille Jätehuoltoyhdistyksen rahoitus on selkeästi tarpeen. Valinnat stipendiensaajista tekee JHY:n hallitus.

Lue lisää: Stipendit

JHY järjestää opinnäytetyökilpailun

Uutinen 13.12.2021

Kilpailu huipentuu seminaariin, jossa arvioidaan ja palkitaan kiertotaloutta käsitteleviä lopputöitä.

Jätehuoltoyhdistys on päättänyt järjestää korkeakouluopiskelijoille suunnatun opinnäytetyökilpailun keväällä 2022. Kilpailuun toivotaan ilmoittautumisia kiertotaloutta eri näkökulmista käsitteleviltä aloilta, ja parhaat palkitaan rahapalkinnolla, puheenjohtaja Satu Estakari toteaa.

– Ajatus seminaarin järjestämisestä on lähtöisin jäsenistöstämme. Opiskelijoiden tukeminen ja JHY:n tunnettavuuden lisääminen tulevaisuuden ammattilaisten parissa on osa yhdistyksen keskeisiä tavoitteita. Emme halunneet rajata töiden aihepiiriä sen tarkemmin, vaan katsomme, millaisen vastaanoton seminaari saa ja millaisilla töillä siihen osallistutaan, Estakari kertoo.

Seminaarissa käsiteltävien ja palkittavien opinnäytetöiden aiheena on oltava kiertotalous, ja sen täytyy olla korkeakoulutasoinen. Työ on oltava valmis viimeistään ilmoittautumishetkellä, ja kilpailuun voi ilmoittaa aikaisintaan 18 kuukautta aiemmin valmistuneita töitä.

Seminaariin valitaan töitä kahdessa sarjassa: AMK-opinnäytetyöt sekä maisterintutkielmat, pro gradut ja diplomityöt. Jaottelulla halutaan kannustaa kaikkia kiertotaloutta tutkivia opiskelijoita tuomaan esiin töidensä tuloksia, seminaarin järjestämistoimikunnan jäsen Johanna Alakerttula sanoo.

– Asiantuntijaraati tekee valinnat ja antaa palautetta seminaariin valituista töistä. Raatiin kutsutaan kiertotalouden alalla ansioituneiden toimijoiden edustajia, eli mahdollisesti myös opiskelijoiden tulevia työnantajia, Alakerttula vinkkaa.

Seminaarin ilmoittautuminen alkaa 14.2.2022 ja päättyy 13.3.2022. Palkittavaksi ja seminaarissa esiteltäväksi valitut työt julkistetaan JHY:n kanavissa 25.4.2022. Seminaari järjestetään 24.5.2022 klo 12–16.

Hybridinä järjestetyt Jätehuoltopäivät keräsivät hyvää palautetta

Uutinen 13.12.2021

Vuoden 2021 Jätehuoltopäiviä seurasi lähes 200 osallistujaa Oulussa ja verkkoyhteydellä. Asiantuntevat puheenvuorot keräsivät kiitosta.

Jätehuoltopäivät keräsi jälleen suuren joukon kiertotalouden ammattilaisia ja muita aiheesta kiinnostuneita kuulolle lokakuussa. Oulun Radisson Blu Hotelissa järjestetty tapahtuma striimattiin ajan hengen mukaisesti myös verkon välityksellä koteihin ja työpaikoille. Palautetta kerättiin välittömästi tapahtuman jälkeen sähköpostin välityksellä, ja palautetta antoi 57 osallistujaa.

Esityksistä erityisesti jäivät mieleen Suomen Pakkausyhdistys ry:n Antro Säilän kriittinen esitys SUP-direktiiviin liittyen sekä Kuusakosken Risto Pohjanpalon ytimekäs tilannepäivitys kierrätysraaka-aineiden kansainvälisistä markkinoista. Myös professori Mirja Illikaisen kiinnostavaa esitystä rakentamisen jätteiden kierrätystä parantavasta materiaalitutkimuksesta oli kuulijoiden mieleen. Suomen Kiertovoima ry:n Iira Niemeläisen selkeä ja konkreettinen esitys pohjoismaisten piktogrammien käyttöönotosta keräsi myös kiitosta.

Soraääniäkin kuultiin tapahtumajärjestelyihin liittyen:

”Enemmän taukoja, nyt oli hieman istumamaratonin makua… ja niin kiinnostava ohjelma, ettei malttanut edes etänä juoksennella välillä pois kuulolta”, totesi eräs osallistuja.

Kiitos kaikille palautekyselyyn vastanneille! Arvonnassa elokuvaliput voittivat Tiina Mönkäre ja Jouni Alanen.

Vuoden 2022 Jätehuoltopäivät järjestetään 5.–6. lokakuuta Helsingissä.

Syyskokous valitsi JHY:lle uuden hallituksen

Uutinen 21.10.2021

Jätehuoltoyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Oulun Jätehuoltopäivien yhteydessä lokakuussa 2021.

Mepak-Kierrätys Oy:n toimitusjohtaja Satu Estakari jatkaa Jätehuoltoyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Akkukierrätys Pb:n toimitusjohtaja Johanna Alakerttulan.

Uutena hallituksessa aloittaa varajäsen Jouni Havukainen. Hän työskentelee LUT-yliopiston kestävyystutkimuksen yksikössä.

Uusi hallitus aloittaa tammikuussa 2022. 

Hallituksen kokoonpano vuonna 2022

  • Satu Estakari (puheenjohtaja)
  • Johanna Alakerttula (varapuheenjohtaja)
  • Mikko Ahokas
  • Marko Printz
  • Hanna-Liisa Järvinen
  • Nina Kokko

Varajäsenet

  • Eija Jokela
  • Sanna Alaruikka
  • Jenni Rahkonen
  • Jouni Havukainen