JHY:lle kolme uutta kunniajäsentä

Uutinen 7.10.2021

Jätehuoltoyhdistyksen syyskokous päätti kutsua yhdistyksen kunniajäseniksi Markku Illikaisen, Auli Westerholmin ja Risto Pohjanpalon.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen tarkoitusta tai toimintaa.

Auli Westerholm

Kuva: Susanna Kekkonen

Auli Westerholm jäi eläkkeelle alkuvuodesta 2021 tehtyään pitkän uran kiertotalouden asiantuntijana. Westerholm toimi JHY:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2010-2014.

Lue Auli Westerholmin haastattelu Jäteplus-lehdestä 2/2021.

Risto Pohjanpalo

Kuva: Risto Pohjanpalon kotialbumi

Risto Pohjanpalo työskentelee Kuusakoski Oy:ssä yhdyskuntasuhteiden johtajana. Pohjanpalo toimi JHY:n hallituksessa 10 vuoden ajan.

Lue Risto Pohjanpalon ajatuksia JHY:n merkityksestä.

Markku Illikainen

Kuva: Nina Susi

Markku Illikainen on tehnyt mittavan uran jätehuollon johtotehtävissä. Hän muun muassa johti oululaista Kiertokaari Oy:tä sekä sitä edeltävää liikelaitosta vuosina 1995–2020. Illikainen on aktiivinen alan kehittäjä ja rohkea keskusteluja.

Muut kunniajäsenemme

JHY:n muut kunniajäsenet ovat: Heikki Saarento (kuollut), Leo Helminen, Juha Kaila, Matti Vehkalahti, Seija Paajanen, Esa Tommila, Tapani Flaaming, Mauri Marttila, Simo Isoaho, Esa Mäkelä, Anja Hakkarainen, Veikko Salli, Markku Salo, Sakari Salonen ja Tuuli Myllymaa.

Kutsu: Yhdistyksen syyskokous 6.10.2021

Uutinen 20.9.2021

Tervetuloa Jätehuoltoyhdistyksen syyskokoukseen! Syyskokous pidetään Jätehuoltopäivien jälkeen 6.10.2021 klo 17.30 alkaen hybriditapahtumana.

Kokoukseen voi osallistua paikan päällä tai verkkoyhteyden välityksellä. Läsnäolevien osallistujien määrä on rajoitettu. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, osallistutko etänä vai tuletko paikalle.

Mitä: Jätehuoltoyhdistyksen syyskokous
Missä: Oulu, Radisson Blu Hotel Oulu ja verkkoyhteys (ennakkoilmoittautuminen)
Aika: 6.10.2021 klo 17.30

Jätehuoltoyhdistyksen syyskokouksessa vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo-ja menoarvio vuodelle 2022. Lisäksi valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä muut jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle. 

Tule mukaan, asetu ehdolle tai ehdota hallitukseen tuntemaasi luottoihmistä kiertotalouden alalta. 

Kokouksen materiaalit:  
Esityslista
Toimintasuunnitelma
Tulo- ja menoarvio

Ilmoittaudu mukaan tästä.

Jätelaki tehostaa kiertotaloutta ja jakaa vastuita uudelleen

Uutinen 6.9.2021

Jätelainsäädäntö uudistuu.

Teksti Satu Estakari ja Johanna Alakerttula Kuva Unsplash

Uusi jäteki tuli voimaan heinäkuussa 2021, ja uudistukseen liittyvät asetukset ovat olleet juuri lausunnolla. Jätelain laajan uudistuksen tavoitteena on vauhdittaa kierrätystä ja kiertotaloutta, jotta yhdyskuntajätteen kierrätysaste nousisi ja Suomi saavuttaisi 55 prosentin yhdyskuntajätteen kierrätysasteen vuonna 2025. 

Tehokas erilliskeräys on välttämätön kierrätysasteen nostamiseksi. Uudella jätelain myötä kuntalaisten lajittelumahdollisuudet paranevat ja helpottuvat, ja on arvoitu, että lakimuutoksella luodaan myös uusia työpaikkoja kiertotalouden alalle.

Pakkausten tuottajavastuu laajenee

Kuntalaisille muutos tulee näkymään parempana mahdollisuutena lajitella ja kierrättää eri jätteet omalla kiinteistöllä. Jatkossa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöissä kerätään sekajätteen lisäksi erikseen bio- ja pakkausjätteet. Näiden jakeiden osalta kiinteistökeräys on kuntien vastuulla.

Pakkausten kiinteistökeräys tehdään tulevaisuudessa yhteistoiminnassa pakkausten tuottajan kanssa, eli pakkaajat ja pakkausten maahantuojat korvaavat kunnalle pakkausjätteen keräys- ja kuljetuskuluja. Aiemmin asuinkiinteistökeräyksen kuluista vastasivat kunnat, jotka laskuttivat kulut kotitalouksilta jätemaksuina. Pakkausten tuottajat kustantavat edelleenkin pakkausjätteiden käsittelyn.

Pakkausjätteiden aluekeräysverkosto kuntalaisille säilyy kiinteistökeräyksen ohella, joskin Rinki-ekopisteiden lukumäärä tulee olemaan kaikille pakkaustyypeille sama eli vähintään 1000 pistettä.

Pakkausten tuottajayhteisöjä koskee jätelain mukaan velvoite vastata kaikista pakkauksista. Pakkausten tuottajayhteisöt ovat aloittaneet yhteistyöneuvottelut siitä, kuinka toiminta saatetaan lainmukaiseksi siirtymäajan puitteissa. Jätelaissa velvoitetaan myös ulkomaiset verkkokaupat tuottajavastuun piiriin pakkausten osalta. Aiemmin suomalaiset yritykset maksoivat myös ulkomaisten etämyyjien kautta Suomeen päätyvien pakkausten kierrätyskustannukset.

Velvoitteet laajenevat

Uudistus tuo uusia velvoitteita myös monille muille toimijoille. Kuntien hallinto-, palvelu- ja yritystoimijat sekä seurakunnat ja julkisyhteisöt velvoitetaan jätteiden erilliskeräykseen, mikäli tietyt edellytykset täyttyvät. Lisäksi pakkausten vastaanottoterminaaliverkosto yrityksille laajenee julkaistun asetuksen perusteella 30 terminaalista 60 terminaaliin. Asetus, jossa esitys on, tullee voimaan syksyn 2021 aikana.

Jätteiden kuljetusjärjestelmiin tulee muutoksia niissä kunnissa, joissa jätteiden kuljetus on nyt kunnan päätöksellä siirretty asuinkiinteistön haltijan vastuulle. Kunta voi kuitenkin edelleen laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä päättää, että asuinkiinteistön haltija järjestää sekalaisen yhdyskuntajätteen sekä saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetuksen sopimalla siitä suoraan kuljetusyrityksen kanssa. Erilliskerätyn jätteen, kuten bio- ja pakkausjätteen kuljetuksista vastaa kunta. 

Uusiomateriaaleja markkinoille

Tuottajavastuu on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä jätehuollon sääntelykeinoista, sillä se edistää toteutuessaan merkittävästi kiertotaloutta tehostamalla monien materiaalien erilliskeräystä ja kierrätystä ympäristönsuojelun vaatimukset huomioon ottaen. Tuottajavastuun toteutumisen kannalta olennaista on, että kaikki yritykset hoitavat tuottajavastuuvelvoitteensa, ja että tuottajille taataan myös ensisijainen oikeus järjestää jätehuolto. 

Tuottajavastuun ja tehokkaiden erilliskeräysvelvoitteiden ansiosta monia uusiomateriaaleja saadaan kattavien erilliskeräysjärjestelmien kautta merkittäviä määriä talteen, mikä onkin jätelain tavoitteena. Kaikille materiaaleille ei kuitenkaan ole riittävästi kysyntää markkinoilla, koska neitseellisiä materiaaleja on saatavilla edullisemmin. Jotta kierrätystavoitteet saavutetaan, onkin tärkeää, että kierrätysmateriaalien markkinat kehittyvät ja kysyntä materiaaleille kasvaa. Uusien kierrätysratkaisujen kehittäminen on niin ikään tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, ja se vaatii uutta osaamista ja yhteistyötä eri tahojen kesken.

Jätehuoltopäivät liittyi Turvalliset tapahtumat -yhteisöön

Uutinen 2.9.2021

Tapahtumateollisuus ry on laatinut check-listan, jota noudattamalla tapahtumia voidaan järjestää turvallisesti. Jätehuoltoyhdistyksen hallitus on päättänyt liittää Jätehuoltopäivät Turvalliset tapahtumat -yhteisöön ja näin sitoutua Tapahtumateollisuus ry:n periaatteisiin turvallisen tapahtuman järjestämisestä.

Jätehuoltopäivillä seurataan myös Oulun kaupungin tapahtumajärjestäjille suunnattua koronavirusohjeistusta sekä ajantasaisia viranomaispäätöksiä. Tapahtumaa ovat järjestämässä tapahtumatuotannon ammattilaiset, joille turvallisuus on ensisijaisen tärkeää.

Teemme kaikkemme yhteistyössä tapahtumajärjestäjän kanssa, jotta Jätehuoltopäivät voidaan järjestää turvallisesti ja pääsemme kohtaamaan toisemme Oulussa!

Tiedotamme tilanteen etenemisestä verkkosivuillamme, sosiaalisessa mediassa sekä sähköpostitse.

Jätehuoltopäivät lähestyvät!

Uutinen 1.9.2021

Seuraamme koronatilannetta tarkasti ja jatkamme Jätehuoltopäivien suunnnittelemista hybriditapahtumana.

Oulun Teatterin kärsittyä vahinkoja kesän myrskyissä on tapahtumapaikaksemme vaihtunut Radisson Blu Hotel Oulu (Hallituskatu 1). Paikan päälle pääsevät vain 150 ensimmäiseksi ilmoittautunutta voidaksemme taata tapahtuman turvallisuuden, kuten tarvittavat turvavälit.

Livetapahtuman rinnalla kulkee myös webinaaritoteutus, jota voit seurata ympäri Suomen! Ilmoittautumisen paikan päälle voi vaihtaa webinaariin tarvittaessa.

Voit tutustua Jätehuoltopäivien 2021 ohjelmaan tarkemmin täällä.

Varaa siis heti paikkasi kiertotalouden ykköstapahtumaan – juuri sinulle tarkoitettuun jäsenhintaan.

Early Bird -hinnat ovat voimassa ennen 7.9.2021 tehtyihin ilmoittautumisiin, ja oikeus jäsenhintaan tarkistetaan.

Opiskelijajäsenille webinaaritoteutus 0 €, tarjolla
15 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle.

Ilmoittautumisten muutokset: sihteeri@materiaalikierto.fi