Maatalousmuovien kierrätys ottaa askeleen eteenpäin

Uutinen 3.4.2023

Vasta perustettu maatalousmuovien vapaaehtoinen tuottajayhteisö haluaa etsiä ratkaisun maataloudessa käytettävien muovien laajamittaiseen keräämiseen ja kierrätykseen. 

Maatalousmuovit eivät tällä hetkellä kuulu lakisääteisen tuottajavastuun piiriin. Maaliskuussa 2023 perustettu Maatalousmuovien Kierrätys Oy haluaa maatalousmuovien valmistajat, maahantuojat ja myyjät ottamaan vastuuta tuotteiden kierrättämisestä, vaikka lainsäädäntö ei sitä vaadikaan. On arvioitu, että maatalousmuovijätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 12 miljoonaa kiloa. Siitä noin 7000 tonnin on arvioitu olevan paalimuovia.

Maataloudessa käytetyt muovipakkaukset, kuten lannoite- ja suursäkit sekä istutusruukut kuuluvat jo pakkaustuottajavastuun piiriin. Koska esimerkiksi paalimuovit ja -narut, harsot, putket ja letkut sekä kauppapuutarhojen katemuovit eivät kuulu lakisääteiseen tuottajavastuujärjestelmään, ne jäävät usein kierrättämättä.

Vapaaehtoisen tuottajayhteisön tavoitteena on kehittää järjestelmä, jolla myös nämä tuottajavastuun ulkopuolelle jäävät tuotteet saataisiin kierrätykseen jo ennen kuin laki siihen pakottaa, Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo.

– Maatalousmuovit ovat nousseet monessa keskusteluissa viranomaisten kanssa esille ja ne on otettu myös esille ympäristöministeriön koordinoimassa Suomen Muovitiekartassa, Surakka perustelee tiedotteessa.

Keräys alkaisi asteittain vuonna 2024

Suomessa maatalousmuoveja on tähän mennessä kerätty lähinnä alueellisesti ja projektiluonteisesti. Esimerkiksi järjestöt ja jotkut yritykset ovat toimittaneet maatalousmuoveja kierrätykseen eri alueilla.

Maatalousmuovijätteen pilotointi- ja tutkimushankkeita on ollut aiemminkin käynnissä esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Ruokavirasto on julkaissut yhdessä ammattilaisille suunnatun verkko-oppaan maatiloilla, puutarhoissa ja kasvihuoneissa syntyvän muovijätteen kierrättämiseen. 

Uusi tuottajavastuuyhteisö kertoo suunnittelevansa, että itse muovien kerääminen alkaisi asteittain vuonna 2024. Prosessin edetessä tarkentuu, mitkä maatalousmuovilajit kuuluvat keräyksen piirin, miten lajittelu ja keräys tapahtuu, miten muovit kierrätetään sekä mitkä ovat sen kokonaiskustannukset.

– Todennäköisesti keräys tullaan järjestämään pop up -tyyppisesti siten, että eri paikkakunnilla tai alueilla järjestetään keräystapahtumia, jonne maataloustuottajat voivat tuoda omat muovinsa. Toinen ennakkokeskusteluissa ollut keräysvaihtoehto on, että maatalousmuovit noudetaan suoraan tiloilta tietyn ennakkotilauksen perusteella, Surakka visioi yhtiön tiedotteessa.

Maatalousmuovien Kierrätys Oy on Suomen Uusiomuovi Oy:n tytäryhtiö. Vapaaehtoisessa tuottajayhteisössä ovat mukana Ab Rani Plast Oy, Lantmännen Agro Oy, Hankkija Oy, Finnlacto Oy, Piippo Oyj, Trioworld Oy, Tama Scandinavia AB, Oy Teollisuushankinta TH Ab ja Agro-Tuonti Oy. 

Lue lisää


Lue lisää

  • Uutinen 15.5.2026

    IFAT Munich 2026: Kiertotalous siirtyi puheista tekoihin
    Lue lisää
  • Uutinen 22.4.2026

    Jätehuoltoyhdistyksen brändiuudistus on valmis: yhdistys on nyt Materiaalikierto ry
    Lue lisää
  • Tapahtuma 24.3.2026

    Jäsenretki Ylivieskaan ja Nivalaan: Jäteasemien etävalvomo, paristojen ja akkujen kierrätys sekä suuren mittakaavan biokaasulaitos 29.5.2026
    Lue lisää
  • Uutinen 18.3.2026

    Opiskelija – stuertiksi Materiaalikiertopäiville?
    Lue lisää
  • Uutinen 17.3.2026

    Kokouskutsu: Kevätkokous 20.4.
    Lue lisää
  • Blogi 12.3.2026

    Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen voisi nostaa kierrätysastetta merkittävästi
    Lue lisää