Kaatopaikan karttajat: Uusia jätelajikkeita ja toimintaa ulkomaille

JätePlus 3/2021 27.10.2021

Oulun Energia aikoo kasvattaa liikevaihtoaan satsaamalla kiertotalouteen. Uusi lajittelulaitos kolminkertaistaa kierrättämisen ja hyötykäytön.

Teksti Anne Ignatius

Miten Oulun Energia kehittyy lähitulevaisuudessa, kiertotalouspäällikkö Heikki Harju-Autti?

Meillä on jo nyt korkea kierrätys- ja energian hyödynnysaste ja minimoimme polttoon menevän jätteen määrän. Haluamme kuitenkin saada nykyistä enemmän materiaalia kierrätykseen, lisätä hyötykäytön osuutta ja tuoda uusia palveluita jätteentuottajille.

Mitä uusia palveluita kehitätte?

Aiomme esimerkiksi luoda uusia vastaanotettavia jätelajikkeita. Meille voi jatkossa tuoda uusia tuoteryhmiä, kuten esikäsiteltyä rakennusjätettä.

Esimerkiksi kipsi ja villa ovat haasteellisia kierrättää. Muovi ja isot metallit voidaan saada talteen muun jakeen seasta, mutta kipsiä ja villaa ei. Ne murenevat muun jakeen sekaan. Ratkaisu on, että ne erotellaan muusta jakeesta jo rakennustyömaalla.

Mistä olet työssäsi erityisen ylpeä?

Vastavalmistuneesta lajittelulaitoksestamme. Se on mekaaninen laitos, jossa lajitellaan Pohjois-Suomen rakennus-, kauppa-, teollisuus- ja purkujätteet.

Lajittelulaitos ei ole sinänsä ainutlaatuinen Suomessa, mutta se on, missä mittakaavassa se toimii. Käsittelemme monenlaisia jakeita korkealla kierrätys- ja hyödynnysasteella. Väitän, että laitoksemme on Suomen modernein.

Suuri osa meille tuodusta jätteestä menee hyötykäyttöön, kierrätykseen ja kierrätyspolttoaineen raaka-aineeksi. Ennen laitosta saimme 20 prosenttia kierrätysmateriaaleista hyötykäyttöön, nyt 60 prosenttia.

Miten kehitätte toimintaanne tulevaisuudessa?

Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme laajentumalla energiatoiminnasta kohti kiertotalouteen liittyviä toimintoja.

Kierrätysmateriaalit kiinnostavat meitä. Seuraamme silmät auki, mihin päin materiaalit liikkuvat. Tarkoituksemme on laajentaa toimintaamme koko Pohjois-Suomeen ja myös valtakunnan rajojen yli. Suunnitelmamme on tuoda tai viedä raaka-ainetta tai perustaa laitoksia ulkomaille.

Pohjoismaat olisi luonteva paikka aloittaa, mutta mikä tahansa EU:n maa on mahdollinen, jos markkinoilla on tilaa ja meillä ratkaisuja.

Mikä on tulevaisuuden kierrätysraaka-aine?

Muovista puhutaan nyt paljon. Se on tärkeää, mutta öljypohjaisesta materiaalista pitää päästä irti. Myös lähtömateriaalien pitää olla kestävästi tuotettua.

Näkisin, että suurinta kasvua on erilaisissa puupohjaisissa raaka-aineissa. Ne pitää saada kiertämään mahdollisimman monta kertaa.

SUP-direktiivi: Sekava prosessi lähenee loppuaan

JätePlus 3/2021 27.10.2021

SUP-direktiivi on aiheuttanut päänvaivaa sekä jätehuoltoalan ammattilaisille että valmistelutyötä tekeville viranhaltijoille. Ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos sanoo, että auki oleviin kipupisteisiin löytyy ratkaisu.

Teksti Anne Ignatius

SUP-direktiivi on hämmentänyt osaa jätehuoltoalan ammattilaisista jo pitkään. Takana on poikkeuksellisen monimutkainen ja sekava lainsäätöprosessi, joka alkaa pikku hiljaa tulla päätökseen.

SUP-direktiivin kirjainlyhenne tulee sanoista single use plastics. Sen yksi keskeisimmästä tavoitteista on vähentää muoviroskaa etenkin merten rannoilla.

Tavoitteen tärkeyttä kiistää tuskin kukaan. Siitäkin monet ovat yhtä mieltä, että direktiivi on valmisteltu äärimmäisen huonosti.

Euroopan komission hätiköinti heijastuu lainsäädännön valmisteluun kansallisella tasolla ja aiheuttaa epävarmuutta etenkin muovia sisältävien tuotteiden valmistajien ja maahantuojien tontille.

Nyt kuitenkin moni asia on selviämässä ja luonnosta hallituksen esitykseksi ollaan kirjoittamassa kovaa vauhtia, kertoo ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos Katariina Haavanlammi.

– Tosin muutamia kipupisteitä on vielä auki.

Komissio saattaa muuttaa kantansa

Yksi kipupisteistä on se, miten direktiivi suhtautuu kertakäyttöisiin muovimukeihin ja yhden annoksen ruuan elintarvikepakkauksiin. Direktiivin on tarkoitus vähentää niiden kulutusta, mutta vielä ei ole päätetty, miten kulutuksen vähentämistä mitataan.

Joko mittarina on se, väheneekö muovia sisältävien mukien ja elintarvikepakkausten kappalemäärä, tai se, väheneekö muovin määrä niissä.

Tähän saakka komissio on lähtenyt siitä, että direktiivillä vähennetään muovimukien kappalemäärää. Myös kansallista toteuttamista on lähdetty valmistelemaan sillä ajatuksella.

– Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että komissio on muuttamassa kantaansa. Tärkeintä onkin ehkä muovin määrän vähentäminen mukeissa, Haavanlammi kertoo.

Se että painotukset muuttuvat kesken kaiken, vaikeuttaa tietenkin myös ympäristöministeriön viranhaltijoiden työtä. Haavanlammi toivoo, että komissio pysyisi alkuperäisessä suunnitelmassaan.

– Direktiivin tarkoitusta ajatellen olisi parempi lähteä siitä, että muovimukien kulutuksen vähentymistä mitattaisiin kappaleperusteisesti.

Muovituottajat maksavat roskien keräämisestä

Osa direktiivistä on jo otettu käyttöön osana kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin edellyttämät tuotekiellot ja merkintävaatimukset on pantu täytäntöön jätelailla ja sitä täydentävällä asetuksella.

Merkittävimmät nyt valmisteilla olevat muutosesitykset koskevat jätelain tuottajavastuuta.

Niin sanottu laajennettu tuottajavastuu edellyttää esimerkiksi, että jatkossa jotkut kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajat vastaavat julkisista paikoista kerättyjen roskien keräys- ja siivouskustannuksista.

Tähän mennessä kunnat ovat keränneet roskat esimerkiksi puistoista ja uimarannoilta. Direktiivin voimaantulon jälkeen kunnat yhä keräävät roskat, mutta roskia aiheuttavien kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajat – todennäköisesti valmistajat ja maahantuojat – joutuvat osallistumaan kustannuksiin.

Kustannukset tullaan jakamaan sen perusteella, kuinka paljon kunkin tuottajan tuotteista aiheutuu roskia.

Miten kustannukset jaetaan?

Suomessa ei kuitenkaan tiedetä, mitä roskia julkisten paikkojen roskiksista ja maasta löytyy eikä etenkään sitä, miten paljon mitäkin roskaa on. Aikaisemmin sellaista tietoa ei ole tarvittu.

Kun ei tiedetä, kuinka suuri osa kokonaismäärästä on esimerkiksi tupakantumppeja, juomapulloja, ruokapakkauksia tai ilmapalloja, kustannuksia ei voida jakaa.

Nyt tietoa on alettu keräämään. Tiedon saaminen kuitenkin vie aikaa, koska keräämisen kartoittaminen pitää aloittaa keräysmenetelmien kartoittamisella.

Laajennetun tuottajavastuun kansallisen täytäntöönpanon valmistelutyötä tekevät ovat törmänneet useisiin muihinkin haasteisiin.

– Asiaa ei ole auttanut se, että direktiivin teksti on tämän vaatimuksen kohdalla useilta osin epäselvä ja epälooginenkin, Katariina Haavanlammi sanoo.

– Meidän täytyy luoda uusia pykäliä asiasta, joka ei aikaisemmin ole ollut tuottajavastuun piirissä.

Määrittely on vaikeaa

Paljon päänvaivaa on aiheuttanut myös se, että muovin ja kertakäyttötuotteiden määrittely on hyvin tulkinnanvaraista.

Asialla on merkitystä, koska määrittely vaikuttaa siihen, mitkä tuotteet ovat lopulta uuden sääntelyn piirissä ja mitkä eivät.

Komissio julkaisi kesäkuussa määritelmiä koskevat suuntaviivat. Haavanlammin mielestä se selvensi tilannetta, mutta ei täysin. Suuntaviivoja esittelevä paketti sisältää kymmeniä sivuja ja lukuisia poikkeuksien poikkeuksia.

– Eri jäsenmaissa on käytössä erilaisia pakkauksia. Se aiheuttaa tietenkin haasteita.

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Pirkanmaan ELY-keskus tekevät yhteistyössä linjauksia muovin ja kertakäyttöisten muovituotteiden määritelmistä.

Yhteistyö polkaistiin käyntiin kesän lopulla, ja tarkoitus on, että asiaa koskevissa linjauksissa tehdään yhteistyötä myös alan tuottajien ja ympäristöministeriön kanssa.

”Liian myöhäistä valittaa”

Ympäristöministeriön viranhaltijat ovat kokoustaneet SUP-direktiivistä eri ministerien erityisavustajien kanssa.

Puolueiden edustajat haluavat tietää, miksi direktiivi on niin sekava ja epäselvä.

Katariina Haavanlammin mukaan nyt on kuitenkin liian myöhäistä valittaa, kuinka hölmö direktiivi on.

– Jos olisi halunnut olla kriittinen, olisi pitänyt olla kriittinen jo direktiivin valmisteluvaiheessa.

Enää meillä ei ole vaihtoehtoja. Direktiivi tulee voimaan, ja meillä on hyvin vähän liikkumavaraa.

Ei sillä, etteikö Haavanlammi itsekin pitäisi direktiiviä osittain hölmönä. Hän on usein miettinyt, että olisi voinut käyttää työaikaansa sellaiseen, joka johtaa roskaamisen vähentämiseen paljon tehokkaammin.

Sekavasta tilanteesta huolimatta hän on motivoitunut työhönsä.

– Minulla pysyy draivi päällä, koska tiedän, että joku ratkaisu tähänkin löytyy. On fakta, että luontoon heitetyt muoviroskat ovat iso ongelma, ja on tärkeää, että siihen puututaan.

Muovimaksusta uusi kiertotalouden kannustin

Blogi 23.8.2021

Osa Suomenkin EU-jäsenmaksusta lasketaan kierrättämättä jäävien muovipakkausten määrän mukaan. Tästä ns. muoviomavarasta kannattaisi kehittää aktiivinen kiertotalouden kannustin.

Materiaalien lajittelu ja erilliskeräys perustuu sääntöihin ja pakkoihin, kuten lajittelumääräyksiin. Pelkkä eriväristen astioiden tuominen jätehuoneisiin ei vielä tarkoita, että hyötyjakeet lajiteltaisiin oikein. Kampanjoiden ja ohjeiden lisäksi kotitaloudet ja yritykset kaipaavat taloudellisia porkkanoita kierrätystä vauhdittamaan.

EU:n rahoituspaketissa päätetty muoviomavaran suuruus on 800 euroa per tonni. Suomelle maksettavaa kertyy arvioiden mukaan jopa 70 miljoonaa euroa. Summaa kannattaa verrata vaikkapa jäteveron tuottoon, joka on pudonnut noin kolmeen miljoonaan euroon. Jäteveroa halutaan kehittää edelleen kiertotalouden ohjauskeinona – eikö kertymältään moninkertaista muovimaksuakin kannattaisi valjastaa samaan tarkoitukseen.

Muovimaksulla voitaisiin edistää kaikkea lajittelua, jos se kerättäisiin verottamalla syntypaikalla lajittelematonta sekalaista jätettä. Veron ansioista sekalaisesta jätteestä tulisi kotitalouksille ja yrityksille lajiteltuja jätteitä kalliimpaa. Taloudellinen kannustin toimisi juuri oikeassa kohdassa arvoketjua: siellä, missä jätteet joko lajitellaan tai jätetään lajittelematta. Vero lisäisi sekä muovipakkausten että kaiken muun lajittelukelpoisen jätteen kierrättämistä.

Käytännössä uusi vero olisi yksinkertainen toteuttaa: jätettä käsittelevät yritykset maksaisivat veroa vastaanottamansa ja jätetietojärjestelmään raportoimansa jätemäärän mukaan. Sekajätteen nykyisen määrän perusteella veron suuruusluokka olisi esimerkiksi 50 euroa tonnilta. Verovelvollisten määrä jäisi rajalliseksi. Yritykset vuorostaan sisällyttäisivät veron omiin asiakasmaksuihinsa. 

Mertensuojelija Katja Vaulio: “Matkoilla maailmankuva muuttuu”

JätePlus 2/2021 1.7.2021

Kierrättäminen pitää tehdä helpoksi myös matkailijoille. Hieman parannettavaa on, sanoo ympäristöasiantuntija Katja Vaulio.

Teksti Anne Ignatius Kuvat Susanna Kekkonen

Viime kesänä ympäristöasiantuntija Katja Vaulio vuokrasi mökin Kuusamosta. Mökissä oli yksi vika. Siellä ei ollut ainuttakaan kierrätysastiaa eikä mitään tietoa, mihin esimerkiksi biojätteet voi viedä.

Sama puute on ollut kaikissa mökeissä, joissa Vaulio on lomaillut viime vuosien aikana. Mökkien vuokraajat voisivat siis petrata, mutta muuten Suomen matkailualan jätehuolto on Vaulion mielestä hoidettu hyvin.

Se, kuinka paljon hotelleissa ja matkakohteissa kierrätetään, riippuu lomailijoiden viitseliäisyydestä.

– Kannattaa siis kannustaa matkailijoita kierrättämään ja tehdä kierrättäminen helpoksi myös matkoilla.

Ulkomailla jätehuolto on usein pettymys

Vaulio on lapsesta saakka rakastanut matkustamista. Nykyään hän saa siitä osan ansioistaan. Hän on vastikään käynnistänyt pienimuotoista, vastuullista matkailua painottavaa matkaopastoimintaa. Pikavisiittejä tai all inclusive -rantalomia hän ei harrasta. Matkoillaan hän viipyy mahdollisimman pitkään.

Vaulio kiinnittää jätehuoltoon huomiota kaikkialla maailmassa. Usein hän joutuu toteamaan, että se on hoidettu surkeasti. Esimerkiksi hänen lempimaissaan Venäjällä ja Kreikassa kierrättäminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Vuonna 2018 Vaulio asui Kreikassa ja opiskeli siellä etänä ympäristötieteitä. Vapaa-aikanaan hän toimi kansalaisjärjestössä, joka pyrkii parantamaan paikallista jätehuoltoa. Tehtävä oli kuitenkin hankala.

– Kuljetusten kanssa oli isoja ongelmia, eikä kierrätyslaitoksia ole riittävästi.

Muovi on globaali haaste

Alkuvuodesta 2020 Vaulio matkusti Vanuatulla ja kiinnitti huomiota siihen, että muovia näkyy hyvin vähän. Ja toden totta: maa on kieltänyt muovipussit, muoviset pillit ja polystyreenistä valmistetut noutoruokalaatikot.

Veneretkellä hän kuitenkin huomasi, että erään saaren rannat olivat täynnä muovia. Vaulio ajatteli ensin keräävänsä roskat pois, mutta siihen olisi tarvittu kymmeniä jätesäkkejä. Tyynenmeren tuulet ja merivirrat kuljettavat muovia Vanuatun rannoille, vaikka saarivaltio itse säätelee muovinkäyttöä. Myöskään Itämeri ja Suomen rannat eivät ole välttyneet muoviroskalta.

– Monissa maissa ei ole kunnollista jätehuoltoa, mutta meillä on. Siksikin tuntuu uskomattomalta, että meillä muoviroska on silti ongelma.

Vaulio ei usko, että se johtuu tietämättömyydestä. Aina on ihmisiä, joita ei kiinnosta. Vaulion mielestä muovia pitäisi käyttää nykyistä vähemmän. Hänestä EU:n päätös kieltää kertakäyttömuovi on askel oikeaan suuntaan. Lisäksi hän toivoo, että kierrätetyn muovin markkinat kasvavat. Euroopan pitäisi kantaa itse vastuu kierrätetystä muovista, eikä viedä sitä muihin maihin.

Kuitenkaan siitä hän ei ole innoissaan, että kierrätetystä muovista valmistetaan vaatekuituja. Se lisää mikromuovien määrää.

Suomeen ja takaisin maailmalle

Vanuatun-matkallaan Katja Vaulio viipyi 3,5 kuukautta. Samalla reissulla hän vieraili myös Uudessa-Seelannissa ja Uudessa-Kaledoniassa. Matkalla hän tutustui kulttuureihin ja kirjoitti kirjaa.

– Se oli täydellistä.

Esikoiskirja Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla (Minerva Kustannus) ilmestyi toukokuussa 2021.

Korona toi Vaulion Suomeen, ja hän alkoi etsiä töitä. Hänen ensisijainen toiveensa oli saada töitä suomalaisesta jätealan yrityksestä, jolla olisi kansainvälistä toimintaa, mutta sellaista työtä oli vaikea löytää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Etualalla Katja Vaulio vaaleanpunaisessa villatakissa. Taustalla veneitä ja ranta, jossa punatiilisiä rakennuksia.
Ympäristöasiantuntija ja vastuullisen matkailun puolestapuhuja Katja Vaulio viihtyy veden äärellä. Nykyään hän työskentelee yrityksessä, joka vähentää merten muoviroskaa.

Vaulion mielestä jätehuoltoala on hauska ja kiinnostava, mutta hän ei halua työskennellä pelkästään Suomessa. Se tuli selväksi jo silloin, kun hän työskenteli asiakkuuspäällikkönä Deletellä. Hänestä jätealan ammattilaisten pitäisi viedä osaamistaan enemmän maailmalle.

Lopulta Vaulio sai unelmiensa työn. Huhtikuun alussa hän aloitti Clewatin ympäristöasiantuntijana. Yritys valmistaa aluksia, jotka putsaavat merestä öljyä, muovia ja haitallisia kasveja.

Matkailua ei tarvitse tuomita täysin

Näinä aikoina tuntuu ristiriitaiselta, että joku puhuu sekä kaukomatkailun että ympäristönsuojelun puolesta.

– Minusta on häiritsevää, että niin monet tuomitsevat matkailun täysin, Katja Vaulio sanoo.

Matkailla voi monella tavalla. Hänelle se on tapa oppia muista kulttuureista.

– Matkoilla maailmankuva muuttuu. Jos on vain Suomessa ja lukee lehtiä, saa käsityksen, että missään muualla ei voi asua. Se ei pidä paikkansa.

Toki tolkuton matkustaminen on hänestä huolestuttavaa, eikä lentämisen pitäisi yleistyä enää yhtään enempää. Silti hänestä tuomitsemisen sijaan pitäisi keskittyä siihen, miten lentämistä voi muuttaa ympäristöystävällisemmäksi. Vedyllä tai sähköllä kulkevia lentokoneita voisi kehittää huomattavasti hanakammin.

Koronan aikaan Vauliolla on ollut kova ikävä maailmalle.

– Matkustaminen on elämäni tärkein asia.

Kuka Katja Vaulio?

Työskentelee Clewatin ympäristöasiantuntijana. Tarjoaa myös ympäristöalan konsultointia ja on luonut oman matkailukonseptin. Tekee nelipäiväistä työviikkoa, jotta voi myös levätä ja haahuilla.
Opiskellut pääaineena venäjän kieltä ja kulttuuria ja myöhemmin ympäristötieteitä.
Asuu Kangasalla.
Harrastaa kaikkea veteen liittyvää. On juuri hankkinut kanootin, kalastusluvan ja katiskan. Kesällä menee purjehduskurssille.
Haaveilee työmatkoista, merten muoviongelman poistumisesta ja seikkailuhenkisestä miesystävästä.
Matkustaa seuraavaksi ystävänsä kanssa 40-vuotismatkalle Viroon ja Latviaan, jos koronatilanne sallii.

Pakkausten ympäristövaikutuksia pitää vähentää – mutta hallitusti ja faktoihin perustuen

Blogi 17.2.2021

SUP-direktiivi velvoittaa EU:n jäsenmaat vähentämään muun muassa mukaan otettavan ruoan annospakkauksia eli niin sanottuja take-away-pakkauksia. Kotimainen muovitiekartta ehdottaa kansallista muoviveroa ja EU:n pitkän aikavälin rahoitusvälineeksi päätettiin ottaa kierrätykseen päätymättömän muovin ”vero”. Päättäjien innossa luoda uutta sääntelyä pakkausalalle on tutkitun tiedon merkitys päässyt unohtumaan. 

Ympäristö on meille kaikille tärkeä asia. Jotkut meistä tiedostavat ympäristön merkityksen paremmin ja toiset huonommin, mutta tosiasia on, että jos ympäristö voi huonosti, niin me kaikki voimme huonosti. On luonnollista, että pienet lapset ja muiden ongelmien kanssa painivat aikuiset eivät aina jaksa kiinnostua ympäristön merkityksestä, mutta muiden osalta välinpitämättömyys on huolestuttavaa. 

Vähintään yhtä huolestuttavaa on, jos ympäristöön suhtaudutaan tunteella ja unohdetaan faktat ja tutkimuksen tuottama tieto. Erityisen huolestuttavaksi tilanne muuttuu, kun yhteiskunnalliset päättäjät ryhtyvät fiilispohjalta luomaan yhteiskunnan pelisääntöjä eli perustelevat pakottavaa lainsäädäntöä ympäristöargumenteilla – ilman faktojen tarkastamista.

Viime vuosina vellonut yhteiskunnallinen keskustelu muovien, erityisesti muovipakkausten aiheuttamista haitoista on ollut varmasti aiheellista ja on pelkästään hyvä asia, että haittoja tutkitaan ja pyritään vähentämään. Vastakkainasettelusta polttoainetta saava media on kuitenkin onnistunut luomaan samaan aikaan sellaisia uhkakuvia, että poliitikot ovat säikähtäneet ja ryhtyneet kilpaa keksimään tapoja esiintyä aallonharjalla ratsastavina sankareina. Lopputulos on joukko sääntelyaloitteita, joiden yhteisvaikutusta ei ole arvioitu ja jotka perustuvat tiedon sijaan tunteisiin.

Pakkauksien ympäristövaikutuksista keskusteltaessa ja päätettäessä pitää aina muistaa, että pakkausta ei tarvita ilman siihen pakattua tuotetta. Pakkauksen tärkein tehtävä on tuotteen suojaaminen ja sen vuoksi ympäristövaikutukset pitää aina arvioida pakkauksen ja pakatun tuotteen muodostamalle kokonaisuudelle. 

Yksittäisten ylilyöntien sijaan tulisi keskittyä systeemitason asioiden muuttamiseen ja vasta kun alimpana roikkuvat isot hedelmät on poimittu, lähteä jahtaamaan niitä viimeisiä pieniä ja vaikeasti saavutettavia, vaikkakin näyttävästi korkeimmilla oksilla olevia herkkupaloja. Jo nykyisten pakkausjätedirektiivissä vuoteen 2035 asti linjattujen kunnianhimoisten kierrätystavoitteiden saavuttaminen edellyttää paljon kaikilta toimijoilta. Hosumisen sijaan olisi viisaampaa katsoa mihin asti näillä jo päätetyillä toimilla päästään. Nykyinen, fiilispohjalta tehty sekava ja ristiriitainen ympäristöpolitiikka uhkaa johtaa ympäristön pelastamisen sijaan sen pilaantumiseen.