Toimistokalusteen elinkaarta voi pidentää kiertotalouden keinoin

Uutinen 9.8.2023

Kalustealan toimijat kehittävät uusia ratkaisuja vastatakseen lisääntyvään vastuullisuusajatteluun. Käytettyjen toimistokalusteiden markkina on kasvamaan päin, ja tilaa on myös kiertotalouteen perustuville palvelumalleille.

Teksti Riina Nygrén / Noon Kollektiivi Kuvat S O C I A L . C U T / Unsplash & Martela

Toimistokalusteiden hankkiminen käytettynä on yleistynyt, kun vastuullisuus ja kiertotalousajattelu on kirjattu yhä useamman yrityksen strategiaan. 

Tämä antaa signaalia, että kertakäyttökulttuuri on väistymässä vastuullisten valintojen tieltä. Näin toteaa käytettyjä toimistokalusteita kunnostavan ja välittävän Duo Interiorin kiertotalous- ja palvelujohtaja Jukka Aarnio

– Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaita tekemään valintoja, jotka edistävät kiertotaloutta. Nykyään jo yli puolet myymistämme kalusteista on kierrätettyjä. Hybridivaihtoehdossa yhdistetään uusia ja käytettyjä kalusteita sisustussuunnittelijan vision mukaan, Aarnio kertoo.

Uusi elämä käytetylle kalusteelle

Perinteisesti on ajateltu, että toimistokalusteen käyttöikä olisi kymmenen vuotta – sen jälkeen toimiston sisustusta päivitetään ja kalustus pannaan vaihtoon. Tuolit, pöydät ja kaapit eivät kuitenkaan välttämättä ole vielä elinkaarensa päässä silloin, kun yrityksen brändiväri tai henkilöstömäärä vaihtuu.

Ideaali olisi, että tässä kohtaa huolto, korjaus ja uudelleenverhoilu mahdollistaisivat käytetylle kalusteelle uuden etapin esimerkiksi kuluttajakäytössä.

Vanhentuneiden kalusteiden toimittaminen kierrätykseen onkin jätelavaa järkevämpi valinta, vaikka tuotteissa olisi vikaakin, Jukka Aarnio toteaa.

– Kolmesta rikkinäisestä työtuolista voidaan hyvin saada aikaan vielä yksi tai kaksi toimivaa tuolia, ja pöydänkansia vaihtelemalla voidaan tehdä uusia toimivia kokonaisuuksia. Kun uudelleenkäyttö saadaan maksimoitua, jätteen määrä vähenee ja materiaalien käyttöikä pitenee. 

Muutosta ajattelutapoihin

Työtuoli, jota korjataan.
Työtuolin käyttöikää voi pidentää esimerkiksi uudelleenverhoilulla. Kuva: Martela

Työtilojen joustavuus ja muunneltavuus ovat nousseet keskiöön käynnissä olevassa työn murroksessa, mikä antaa tilaa myös kiertotalouspohjaisille palvelumalleille.

Esimerkiksi toimistokalusteita valmistavan ja elinkaaripalveluja tarjoavan Martelan kiertotalouspalvelun ajatuksena on, että toimitilat muuntuvat yrityksen ja tarpeiden mukaan. Palvelumallissa vastuu kalusteiden kestävästä valmistamisesta ja työympäristön ylläpidosta on palveluntarjoajalla. 

Käytettyjen kalusteiden kunnostaminen ja hankkiminen pidentää toki yksittäisen tuotteen elinikää, mutta se on vain yksi osa kiertotalousajattelua, Martelan liiketoiminnan muotoilujohtaja Eerikki Mikkola muistuttaa. 

– Martelan kiertotalouteen perustuva malli ei tähtää omistamiseen, vaan työympäristön ylläpitoon tarpeiden mukaisena kalusteiden siirtyessä asiakkaalta toiselle. Näin maksimoidaan kalusteen elinkaari ja käyttöikä. Tähän muutokseen tarvitaan yhdistelmä erilaisia huolto- ja kiertotalouspalveluita sekä tietenkin muutosta tuotesuunnitteluun sekä logistiikkaan kiertotalouden periaatteiden mukaisesti, Mikkola kertoo.

Martelan vastuullisuus- ja laatujohtaja Anne-Maria Peitsalo muistuttaa, että kaikkeen kuluttamiseen ulottuva vastuullisuustrendi lisää painetta tuotesuunnitteluun, mutta ennen kaikkea ajattelutavan muutokseen. Tavoitteena on, että kuluttaminen perustuisi aina todelliseen tarpeeseen, hän sanoo.

– Tarpeiden täyttämiseen käytetyt hyödykkeet on suunniteltava pitkäikäisiksi sekä moneen tarpeeseen ja uudelleenkäyttöön soveltuviksi. Hyödykkeiden käytön optimointi on tärkeää, mutta myös niiden kestävyys ja alkuperä ovat iso osa kestävää kulutusta. Tuote, joka ei kestä käyttöä tai kelpaa kellekään on resurssien tuhlaamista, Peitsalo muistuttaa.

Luonto voi näyttää mallia kiertotalouden toteuttamisesta puutarhassa

Uutinen 4.5.2023

Kiertotalouden edistäminen onnistuu kotipuutarhassa, kun unohtaa liian tiukat siisteysihanteet ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä, Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio kertoo.

(lisää…)

Tutkimus: Näin edistetään muovin kiertotaloutta

KiertoPlus 25.10.2022

Tuore tutkimus esittelee ratkaisuja ja suosituksia, joilla Eurooppaan voidaan luoda toimiva ja turvallinen kierrätysjärjestelmä muoville.

Teksti Malin zu Castell-Rüdenhausen

Nykyään Euroopassa poltetaan ja täältä viedään merkittäviä määriä muovijätettä Euroopan ulkopuolelle. Euroopassa muovin kierrättäminen ei ole toistaiseksi taloudellisesti kannattavaa.

Poliittiset linjaukset kuitenkin vaativat, että muovia pitää kierrättää entistä enemmän.

EU:n rahoittaman Nontox-hankkeeseen liittyvä tutkimus selvitti, mikä tällä hetkellä estää muovijätteen tehokkaan kierrätyksen.

Nontox-hanke kehittää teknologioita romuajoneuvojen (ELV), elektroniikka- ja sähkölaiteromun (WEEE) sekä rakennus- ja purkujätteen (C&DW) kierrätyksen edistämiseksi.

Erityisesti tarkoitus on lisätä muovijätteen kierrätystä niissä virroissa, joissa esiintyy vaarallisia yhdisteitä, kuten bromattuja palonestoaineita.

Tavoitteena on kehittää ja optimoida kierrätysprosesseja, joilla voidaan poistaa vaaralliset yhdisteet ja tuottaa turvallisia ja laadukkaita kierrätysmuovimateriaaleja.

Myös tutkimuksen tarkasteluun otettiin romuajoneuvojen, elektroniikka- ja sähkölaiteromun sekä rakennus- ja purkujätteen muovijäte.

Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin, millaiset mahdollisuudet muovialalla on edistää kiertotaloutta.

Sidosryhmillä eri näkökulmia samasta aiheesta

Tutkimuksessa haastattelimme sidosryhmien edustajia ja järjestimme heille työpajoja. Halusimme näin kartoittaa, mitkä heidän mielestään ovat toisaalta tärkeimmät esteet ja toisaalta tärkeimmät toiminnan mahdollistajat tehokkaamman kiertotalouden edistämiseksi.

Keskeistä oli myös selvittää, missä kiertotaloutta koskevia päätöksiä tehdään ja mihin toimiin tulisi keskittyä parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

Sidosryhmätyöskentelyssä selvisi, että eri toimijat ovat melko erimielisiä siitä, ketkä oikeasti voivat vaikuttaa muovialan siirtymässä kiertotalouteen.

Useimmat näkivät, että siirtymän estäjä tai hidastaja oli jokin muista toimijoista.

Kannustimet keskittyvät jätehuoltoon

Tutkimuksissa todettiin, että merkittävä osa kiertotalouspolitiikasta keskittyy jätehuoltoon.

Vaikka EU:ssa on viime aikoina esitelty kestäviä tuotteita koskevia strategioita, niitä ei ole vielä laajalti toteutettu lainsäädännössä.

Muovistrategian tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan nopeasti vaikuttavia strategioita ja määräyksiä, jotta teollisuus vastaisi toimenpiteillä.

Kiertotalouspolitiikalla voisi olla merkittävä vaikutus siihen, että kierrätyssektori tulisi kannattavammaksi, investointeja helpotettaisiin ja Euroopan kierrätyskapasiteetti lisääntyisi.

Tehokkaimmat kannustimet löytyivät lainsäädännöstä

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että parhaat vaikutukset muovialan kiertotalouden lisäämiseksi oli lainsäädännöllä, teknologioilla ja kustannuksilla.

Kannustimien painopiste tulisi hajauttaa koko arvoketjuun, jotta kaikki päätösvaltaiset toimijat hyötyisivät kiertotalouden edistämiseksi tehdyistä toimista.

Tutkimus esittelee ratkaisuja ja suosituksia, joilla tunnistetut esteet voidaan ylittää ja joilla Eurooppaan voidaan luoda toimiva ja turvallinen kierrätysjärjestelmä.

Kaikkien sidosryhmien suosimia toimenpiteitä

Tutkimuksessa päädyttiin sellaisiin suosituksiin, jotka koko arvoketju koki toimiviksi ja tärkeiksi:

  1. Keräysjärjestelmien tehostaminen
  2. Materiaalikohtaisten kierrätystavoitteiden selkeyttäminen
  3. Muovin kierrätyksen viennin estäminen
  4. Uusien kierrätystekniikoiden tukeminen lisäämällä tietoisuutta niistä
  5. End of Waste -strategioiden painottaminen
  6. Kierrätykseen tähtäävän suunnittelun tietopohjan lisääminen
  7. Sekoitusvelvoitteiden käyttöönottaminen tietyille tuotteille

Suositukset sovitettiin muovin arvoketjuun, ja ne jaettiin kolmeen luokkaan: jätehuolto (1–2), kierrätys ja kierrätystuotteiden markkinat (3–5) ja suunnittelu ja valmistus (6–7).

Suositusten toimeenpano jaettiin edelleen lainsäädäntöön, politiikkaan ja standardointitoimintaan käytännön toimeenpanon helpottamiseksi.

Osa näistä suosituksista on myös välitetty komissiolle viiden H2020-projektin yhteisenä politiikkasuosituksena.

Teollisuus avainasemassa

Tutkimus osoitti, että tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan nopeasti vaikuttavia poliittisia linjauksia, jotta teollisuus voi reagoida uusiin vaatimuksiin.

Muovialan kiertotalouden edistämiseksi tarvitaan kierrätyksen lisäämisen lisäksi myös kysyntää uusiomateriaaleille.

Jo uusiomateriaalien lisääntyvä kysyntä voi tehdä uusiin kierrätyslaitoksiin investoinnin kannattavammaksi, etenkin kun markkinoilla on vielä puutetta toimijoista.

Tekstin kirjoittaja Malin zu Castell-Rüdenhausen on erikoistutkija VTT:llä. Malinin keskeinen asiantuntemus liittyy jätehuoltoon, kierrätykseen ja kiertotalouteen.

Hiukset ja karvat hyötykäyttöön

Uutinen 9.5.2022

Hiukka-hankkeessa tutkitaan, miten muovia voisi korvata hius- ja karvajätteellä. Materiaali kerätään lahjoituksina kampaamoilta ja trimmaamoilta ympäri Suomen. 

LAB-ammattikorkeakoulun Hiukka 2 -hankkeessa tutkitaan sopivia käyttökohteita kampaamojen ja trimmaamojen hius- ja karvajätteelle. Hankkeen ensimmäinen osa saatiin päätökseen viime syksynä, ja nyt tuotekehitys jatkuu monialaisena yhteistyönä eri toimijoiden kesken. 

Yritysverkostosta kerätty hius- ja karvamateriaali huovutetaan Lahdessa hiukka-matoiksi, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi öljyntorjunnassa. Maton sisus on koirankarvaa, ja sen päällä on kerros pitkiä hiuksia.

Idea on lähtöisin hiusmuotoilija ja kuvataiteilija Miila Hyökiltä, joka on hyödyntänyt kampaamotyössä syntyvää hiusjätettä taiteessaan.

– Mietin pitkään, mitä hyötykäyttöä hiuksille voisi olla taiteen lisäksi, ja kysyin muilta kampaajilta ajatuksia. Opin, että maailmalla hiuksia on käytetty öljyntorjuntaan ja mietin, miksei sama toimisi meilläkin, Hyökki kertoo.

Hyökki kertoo, että hiuskuitu on vahva, mutta huokoinen materiaali, joka ei turpoa vedessä. Sen rakenne sopii hyvin öljyn keräämiseen paitsi vesistössä, myös korjaamoilla ja tehdastiloissa. 

Sekajätteestä hyötykäyttöön

Hiusjäte lajitellaan korkean keratiinipitoisuutensa vuoksi sekajätteeseen. Pieniä määriä voi tietyissä oloissa myös kompostoida, mutta kampaamoissa syntyvät määrät päätyvät pääsääntöisesti poltettavaksi. 

Idea hiuksien hyötykäytöstä ei ole uusi, mutta osin unohtunut. Sota-aikaan hiuksia hyödynnettiin kankaan valmistamiseen, kun muita kuituja ei ollut saatavilla, hankkeen projektipäällikkö Paula Nurminen muistuttaa.

– Resurssiähkyn jälkeisessä ajassa on tarpeen miettiä uudestaan, voisiko tällä materiaalilla olla potentiaalia tulevaisuuden kiertotalousyhteiskunnassa. Hiukkamateriaali on hirveän hyvä esimerkki siitä, miten hyödynnettävissä olevia resursseja on tuhlattu, Nurminen toteaa.

Yksi hankkeen virstanpylväs on myös se, että koirankarvan sivutuoteluokitusta muutettiin. Aikaisemmin ruhonosien sivutuoteluokkaan kuuluneita karvoja ei olisi saatu EU-lainsäädännön puitteissa hyödyntää hankkeen tarkoituksiin.

Ruokaviraston sisäisten ja EU-neuvotteluiden myötä sivutuoteluokitus saatiin kuitenkin muutettua, Nurminen kertoo.

– Aikaisemmin ei ole ehkä ollut tarvetta ajatella hyötykäyttöä koirankarvoille. Nyt suhtautuminen sivuvirtoihin on muutoksessa ja lupa karvojen käyttöön mattojen täytteenä saatiin, Nurminen kertoo.

Uutta kiertotalousliiketoimintaa

Nurminen ja Hyökki uskovat, että hiukkamateriaalilla on mahdollisuus synnyttää uutta kiertotalousliiketoimintaa. Hiukka-maton potentiaalia testataan öljyntorjunta-altailla tänä keväänä, ja LAB-ammattikorkeakoulussa tutkitaan materiaalin sopivuutta myös esimerkiksi kasvualustoihin sekä raskasmetallien ja mikromuovien keräämiseen hulevesistä.

Näillä innovaatioilla voidaan luoda uutta liiketoimintaa sinänsä staattiselle mutta laajalle kampaamoalalle, Miila Hyökki toteaa.

– Idea on jo nyt innostanut toimijoita ympäri Suomen keräämään ja lähettämään hius- ja karvapaketteja meille. Tässä on mahdollisuus nostaa kampaajien ja kaikkien karvantuottajien asemaa kiertotalousvaikuttajina, Hyökki toteaa.

Lue lisää

Hiukka Hyvä

HIUKKA 2.0 – Hius- ja muu orgaaninen kuitu muovin korvaajana | LAB.fi

Johanna Osenius: ”Nyt on mahdollisuus kehittää liiketoimintaa”

KiertoPlus 14.3.2022

Johanna Osenius kuvattuna värikkään seinän edessä.

Johanna Oseniuksen työ vaikuttaa merkittävästi yritysten ja myös jätehuoltoalan suuntaan. Hänen johtamansa ohjelma jakaa 200 miljoonaa euroa kiertotalouden hankkeisiin.

Teksti Anne Ignatius Kuvat Susanna Kekkonen

Jätehuoltoalan yrityksillä on nyt ainutlaatuinen kasvun paikka, kun EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi kohdistaa ensimmäistä kertaa osan tukipotista kiertotalouteen.

Ohjelmasta voi saada rahoitusta monenlaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Rahoituksella yritykset voivat kehittää uusia innovaatioita, pilotoida uusia tuotteita tai vaikka kokeilla uudenlaista yhteistyötä.

– Rahoituksen hakeminen on hyvä mahdollisuus ottaa iso askel eteenpäin, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön aluekehitysjohtaja, ryhmäpäällikkö Johanna Osenius.

Osenius johtaa viime vuonna käynnistynyttä mittavaa ohjelmaa. Ohjelmalla on suuret ja moninaiset tavoitteet elinkeinoelämän tukemisesta ja koulutuksen vahvistamisesta köyhyyden vähentämiseen.

Myös kiertotaloutta painotetaan voimakkaasti. Oseniuksen mielestä se on selvää, ala kun kytkeytyy vahvasti ilmastonmuutoksen torjumiseen.

– Lisäksi se on ala, jossa Suomella on annettavaa ja jossa liiketoimintaa voidaan vahvasti kehittää.

Miljardien eurojen vartija

Ohjelma kestää seitsemän vuotta ja jakaa 3,2 miljardia euroa julkista rahaa. Rahoitus tulee Euroopan unionilta, Suomen valtiolta ja kunnilta. Lisäksi ohjelmaan sitoutuu yksityistä rahoitusta.

Kiertotalous saa nyt ensimmäisen kerran oman, korvamerkityn osuutensa. Kiertotaloudelle jaettava summa on noin 200 miljoonaa euroa.

– Minusta se on aika paljon. Täytyy muistaa, että ohjelma on laaja ja rahoitettavaa on paljon.

Osenius istuu siis mittavan rahakirstun päällä. Monen yrittäjän ja hankkeen tulevaisuus voi riippua siitä, mitä hankkeita päätetään tukea.

Välillä vastuu hirvittää Oseniusta, mutta pitkä kokemus rauhoittaa. Ministeriön asiantuntijat ja rahoittajat, eli maakuntien liitot ja ELY-keskukset, ovat hallinnoineet vastaavia ohjelmia jo vuodesta 1995 Suomen liityttyä Euroopan unioniin.

– Toisaalta meidän pitää pystyä koko ajan uudistautumaan ja saamaan käyntiin asioita, joilla luodaan kasvua ja työllisyyttä.

Ohjelman tavoitelista on pitkä. Kiertotaloutta koskevia tavoitteita ovat esimerkiksi se, että raaka-aineet saadaan talteen, ja se, että kiertotalous saadaan juurrutettua yhteiskuntaan.

Byrokratian karsija

Julkisella rahoituksella on maine, että sen saaminen on raskasta ja vaikeaa. Oseniuksen mukaan hän, hänen vetämänsä ryhmä ja rahoittajat ovat tehneet töitä juuri sen eteen, että hakeminen olisi mahdollisimman helppoa.

– Olemme pyrkineet siihen, että hakijoiden ei tarvitsisi täyttää turhan monia lippuja ja lappuja ja että aikaa ei menisi turhaan byrokratiaan, vaan tuottavaan työhön.

Osenius huolehtii myös siitä, että maakuntien liittojen ja ELY-keskusten asiantuntijoita koulutetaan jatkuvasti. Heidän pitää ymmärtää laajoja kokonaisuuksia, tuntea lainsäädäntöä, arvioida uusia ideoita ja ymmärtää, mikä on uutta ja merkitsevää.

TEM vastaa Oseniuksen johdolla ohjelman kokonaisuudesta, mutta maakuntien liittojen ja ELY-keskusten asiantuntijat päättävät hankkeiden rahoittamisesta.

Hakijoiden joukossa on yrityksiä, korkeakouluja ja yhdistyksiä.

Tasapainoilua politiikan ytimessä

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa edelsi kolmen vuoden valmistelu. On selvää, että Oseniuksen työhön kuuluu paljon poliittista tasapainoilua.

Yksi ohjelman tarkoituksista on tasata Suomen eri alueiden välisiä kehityseroja ja toisaalta varmistaa kasvua kaikilla Suomen alueilla.

Se tarkoittaa sitä, että rahaa ei jaeta vain ideoiden perusteella vaan myös sen perusteella, missä päin maata hanke toimii.

– Tämä on poliittisesti herkkä aihe. Jännitettä aiheuttaa se, että asiaa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta erilaisin painotuksin.

Rahojen jakamisesta käytiin kova taistelu. Maakunnat saivat ensin itse yrittää sopia rahanjaosta, mutta siitä ei tullut mitään.

Lopulta hallitus päätti, että rahoitusta kohdennetaan koko Suomeen, mutta painotus on Itä- ja Pohjois-Suomessa. Osenius ei halua ottaa kantaa poliittisiin päätöksiin, mutta hänestä perusteet ovat ymmärrettävät.

Itä-Suomessa on muuta Suomea alhaisempi bruttokansantuote, ja Pohjois-Suomessa esimerkiksi pitkät välimatkat aiheuttavat hankaluuksia.

Osenius uskoo, että näillä alueilla toimivilla yrityksillä on erinomaiset mahdollisuudet saada kehittämisrahoitusta, kunhan hanke on hyvä ja hyvin perusteltu.

Tietoa hauista saa tämän linkin takaa.

Rahoitusta haetaan täältä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Johanna Osenius kuvattu alaviistosta punaista seinää vasten.
Työ- ja elinkeinoministeriön Johanna Osenius pitää työstään. – Sillä on suurta vaikutusta ihmisten ja yritysten elämään.

Innostus tarttuu

Johanna Osenius vaikuttaa olevan innostunut työstään. Häntä kiehtoo se, että työllä voi olla merkittävää vaikutusta Suomen kasvulle ja uudistumiselle.

– Se motivoi ja innostaa, mitä kaikkea ohjelma voi saada aikaan. Välillä työ tuntuu paperinmakuiselta, mutta sillä on suurta vaikutusta ihmisten ja yritysten elämään.

Työn kohokohtia ovat ne päivät, kun Osenius pääsee tapaamaan ihmisiä ja tutustumaan alueellisiin innovaatioihin. Innostus tarttuu.

Viime vuoden syksyn huippuhetki oli, kun vaikea valmistelutyö oli saatu päätökseen ja Osenius pystyi viimein toteamaan, että Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelma on suurimmalta osalta valmis. Ratkaisut oli tehty, ja osallistujat olivat sitoutuneet niihin – kaikki eivät täysin tyytyväisinä, mutta sitoutuneet kuitenkin.

Se olisi ollut juhlan paikka, mutta omikron siirsi juhlat parempiin aikoihin.

”Panostakaa vientiin”

Osenius on koulutukseltaan yhteiskuntamaantieteilijä. Hän on tehnyt koko työuransa aluekehittämisen parissa ja on sanojensa mukaan ajautunut asiantuntijatöistä nykyiseen esihenkilötehtäväänsä.

Hänen kaikki työnsä tähtää elinkeinoelämän kohentamiseen eli siihen, miten saadaan kasvua ja työllisyyttä.

Oseniuksen mielestä yritykset tarvitsevat rohkaisua. Suomessa näet on se pulma, että yritykset eivät halua kasvaa.

– Moni yritys on tyytyväinen siihen, mitä heillä jo on. Ohjelma kannustaa yrityksiä panostamaan vientiin ja kansainvälisille markkinoille.

Kuka Johanna Osenius?

Työskentelee työ- ja elinkeinoministeriössä aluekehitysjohtajana ja ryhmäpäällikkönä 30 alaiselle.

Opiskellut pääaineena suunnittelumaantiedettä Turun ja Helsingin yliopistoissa.

Asuu Helsingissä.

Harrastaa vesijuoksua, kesämökkeilyä ja pienimuotoista vihannesten viljelyä. Viime vuonna kokeili parsakaalia.

Haaveilee siitä, että pääsisi takaisin työpaikalle ja voisi taas tehdä tavallisia asioita, kuten törmätä kollegaan kahvihuoneessa tai kopiokoneella.